The Voice of Finlandin metallilaulajat ovat herättäneet huomiota maailmalla – ”Tämä show rulettaa”

26.3.2022 21:49

Nelosella pyörivä Voice of Finland on saanut osakseen huomiota ulkomaisissa rock- ja metallimedioissa. Metal Injection hehkuttaa kilpaan osallistuneita Pyry Lintusta, joka esitti ääni ratkaisee -vaiheessa Panteran ”Cemetary Gatesin”, sekä Paavo Laapottia, joka vetäisi puolestaan Tenacious D:n ”Master Exploderin”.

Kaksikko esitti kaksintaisteluvaiheessa duettona Slipknotin ”Dualityn”. ”Tämä show rulettaa”, julkaisu kirjoittaa.

Myös Metalsucks ja Loudwire innostuivat laulajien edesottamuksista. Laapotti kertoi viimeksi mainitulle Tenacious D -leirin olevan tietoinen suorituksestaan, ja että yhtyeen kitaristi Kyle Gass kutsui hänet jopa esiintymään Trainwreck-yhtyeensä kanssa.

”Lähetin esityksen Kyle Gassin managerille. Saamassani vastauksessa minut haluttiin lennättää Los Angelesiin heittämään kaksi keikkaa Trainwreckin kanssa”, Laapotti sanoo. ”Esitän biisin heidän kanssaan ja he toimivat minun säestäjinäni.”

Alla herrojen suorituksia kilpailun tuoksinasta.

Lisää luettavaa