The Who julkaisi uuden singlen – ”Omistettu kaikille niille artisteille, joita on syytetty jonkun toisen biisin pöllimisestä”

3.10.2019 11:48

The Who, jota tänä päivänä pyörittävät ydinkaksikko Roger Daltrey ja Pete Townshend, julkaisee uuden Who-albuminsa 6. joulukuuta. Nyt yhtye esittelee tulevaa tuotostaan uudella All This Music Must Fade -singlellä, joka ottaa osaltaan kantaa plagiaattisyytöksiin, joita on viime vuosina puitu oikeudessa saakka muun muassa Led Zeppelinin ja Robin Thicken kohdalla.

”Kappale on omistettu kaikille niille artisteille, joita on syytetty jonkun toisen biisin pöllimisestä. Ihan oikeasti? Tällä vuosituhannella musiikillinen palettimme on jo tarpeeksi rajoitettu ilman, että joku dorka väittää keksineensä jonkun hyvin yleisen sointukuvion”, Townshend toteaa.

Daltrey kuvailee uutta albumikokonaisuutta yhtyeen parhaaksi sitten vuoden 1973 Quadrophenian ja kiittelee vuolaasti kitaristitoveriaan.

”Petellä on edelleen homma hallussa, hän on yhä mahtava biisintekijä, jossa on särmää”, Daltrey hehkuttaa.

Lisää luettavaa