The Wildhearts saapuu Suomeen – Julkaisee uuden albumin vuosikymmenen tauon jälkeen

Lämmittelijänä toimii Flesh Roxon.
16.4.2019 12:23

Tänä vuonna kolmekymppisiään juhlistava brittiläinen rockyhtye The Wildhearts julkaisee 3. toukokuuta uuden Renaissance Men -albuminsa. Kyseessä on bändin ensimmäinen täyspitkä julkaisu sitten vuoden 2009 ¡Chutzpah!-levyn. Renaissance Menin ensimmäisen singlelohkaisun voit kuunnella tuosta yläpuolelta.

Dislocated on kappale mielenterveysongelmista. Wildheartsin jäsenillä on tästä kokemusta ja toivomme kasvattavamme tietoisuutta niiden ympärillä. On tärkeää, että mielenterveysongelmista kärsivät voivat puhua ongelmistaan, ja että heidän läheisensä tajuavat säännöllisesti tarkastaa heidän vointiaan. Niinkin yksinkertainen asia kuin yksi puhelinsoitto saattaa pelastaa jonkun hengen”, nokkamies Ginger Wildheart kommentoi.

Yhtye palaa myös lavoille uuden albuminsa myötä ja saapuu myös Suomeen lokakuussa. Bändi esiintyy Helsingin Virgin Oilissa perjantaina 11. lokakuuta. Lämmittelijänä keikalla nähdään suomalainen horror punk -bändi Flesh Roxon. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Lisää luettavaa