Toinenkin Woodstock-veteraani vetäytyi festivaalin 50-vuotisjuhlatapahtumasta – kekkereille saattaa päästä nyt ilmaiseksi

28.7.2019 23:23

Alkuperäisessä Woodstockissa esiintyneen Grateful Deadin nykyjohdannainnen Dead & Company on jättäytynyt pois Woodstock 50 -tapahtumasta, raportoi Rolling Stone. Yhtyeen oli tarkoitus tähdittää festivaalin toista iltaa, mutta orkesteri on katsonut parhaaksi seurata John Fogertyn ja Jay-Z:n parin päivät takaista esimerkkiä.

Fogerty aikoo kuitenkin esiintyä kyseisenä viikonloppuna erillisessä tapahtumassa Woodstockin alkuperäispaikalla Bethelissä, New Yorkissa. ”John Fogerty tietää, missä hän aikoo olla Woodstockin 50-vuotisviikonloppuna”, Fogertyn edustaja kommentoi. ”Ainoastaan yhdessä paikassa… alkuperäisellä paikalla Bethelissä.”

Muitakin muutoksia tapahtuman järjestelyihin on luvassa. TMZ:n tietojen mukaan festivaali aiotaan järjestää ilmaistapahtumana. Osallistujia kannustetaan lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen, mutta suurin osa lipuista olisi näillä näkymin tulossa jakoon ilmaiseksi. Lisätietoja lippujen hankintatavoista on luvassa mahdollisesti ensi viikolla. Järjestäjät aikovat kuitenkin myydä tapahtumaan joitakin maksullisia vip-lippuja.

Uudeksi tapahtumapaikaksi valikoituneen Merriweather Postin edustaja Seth Hurwitz odottaa vielä tietoa ohjelmistosta, ennen kuin tapahtuman toteutuminen uudessa osoitteessaan voidaan vahvistaa täysin varmaksi. ”Mikäli heillä on todellinen show, meillä on todellinen esiintymispaikka”, mies kommentoi Pollstarille. ”Montako esiintyjää heillä on? Ehkä siitä tulee yksipäiväinen juttu, ehkä kolmen päivän tapahtuma, kuka tietää? Katsotaan, ketkä kaikki he ilmoittavat esiintyjikni. Se on se tieto, mitä tässä vaiheessa odottelen.”

Lisää luettavaa