Woodstock-jättifestivaali löysi uuden pitopaikan, mutta nyt ohjelmisto on vaakalaudalla – John Fogerty ja Jay-Z nostivat kytkintä

Nela Koenig

Ongelmasta toiseen seilannut Woodstock 50 -festivaali on löytänyt uuden pitopaikan vain reilua paria viikkoa ennen tapahtuman alkua. Alunperin tapahtuma aiottiin järjestää Watkins Glen International -kilparadalla New Yorkissa, mutta tämä kaatui tarvittavien lupien puutteeseen. Seuraavaksi järjestäjät yrittivät varata Vernon Downs -ravirataa, mutta tämäkään suunnitelma ei lopulta ottanut tuulta alleen. Nyt Rolling Stone raportoi, että festivaalin uudeksi pitopaikaksi on vahvistettu Merriweather Post Pavilion Marylandissa, noin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä Watkins Glenistä.

Ei jotain hyvää ettei jotain huonoakin: ilmeisesti kukaan aiemmin julkistetusta artistikatraasta ei ole sopimustensa puolesta velvoitettu esiintymään uudessa paikassa. Neuvottelut näiltä osin käyvätkin parhaillaan kuumina. Tilannetta lähellä olevan lähteen mukaan räp-tähti Jay-Z ja alkuperäisillä kekkereillä vuonna 1969 esiintynyt John Fogerty ovat kuitenkin jo ilmoittaneet jättävänsä tapahtuman väliin.

Rolling Stonen tietojen mukaan festivaalin nimi saattaa vielä muuttua muotoon ”Woodstock 50 Washington”, ja tapahtumalla saatetaan kerätä varoja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun sekä äänestysaktiivisuuden nostattamiseen omistautuneille yhdistyksille.

Saapa nyt sitten nähdä, kuinka tilanne tästä vielä etenee. Festivaalin merkeissä olisi kuitenkin tarkoitus juhlia elokuun 16.–18. päivä.