”Toivottavasti ei mene nyrkkitappeluksi” – Rammstein-levyn äänityksissä on riittänyt huutoa

AOP

Rammstein on ollut varsin avoin sen suhteen, että bändi tekee levynsä nk. vaikeimman kautta. Yhtye myöntää auliisti, ettei sen studioreissuja voi kuvailla erityisen leppoisiksi tai mukaviksi – yhtyeen kuudella jäsenellä on kaikilla vahvoja mielipiteitä, ja muusikot ottavat kipakasti yhteen tämän tästä. Ei ihme, että edellisestä studiolevystä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta.

Uusi levy on kuitenkin tulossa, ja sen työstäminen on loppusuoralla. Kitaristit Paul Landers ja Richard Kruspe kertoivat Guitar Worldin haastattelussa, mitä yhtyeelle kuuluu, ja kaksikon mukaan uutta albumia on tehty vanhan kaavan mukaan.

”Aina, kun kokoonnumme yhteen, tule riitoja. Olemme kuusi kaveria, jotka kaikki haluavat osallistua kaikkeen, joten suutumme väkisinkin”, Landers sanoo.

”Emme me lyö toisiamme tai mitään. Yritämme pitää riidat huutamisen tasolla, mutta toisaalta levy ei ole vielä valmis. Toivottavasti tilanne ei ylly tappeluksi, vaan saamme asiat järjestykseen puhumalla.”

”Tämä on meille ainoa tapa työskennellä. Olemme jumissa toistemme kanssa. Kukaan meistä ei voi lähteä bändistä. Sitten tämä ei olisi enää Rammstein”, Landers päättää.

Kaksikko kertoo haastattelussa myös hieman tulevan levyn sisällöstä: ”Voisi jopa sanoa, että se on hauskaa kuunneltavaa”, Landers kuvailee. Tarkoittaako tämä lisää Pussy-tyylisiä hömpötyksiä? Se nähdään myöhemmin tänä vuonna, kunhan toistaiseksi nimeämätön levy saadaan julki.