Tony Iommilla ei ole mitään hajua, miksi Bill Ward vihoittelee Black Sabbathille – ”Hän on yhä veljeni”

30.1.2017 18:41

Heavy metalin kummisetien, Black Sabbathin jäähyväiskiertueen viimeiset keikat soitetaan loppuviikosta Birminghamissa. Alkuperäistä rumpalia Bill Wardia ei kuitenkaan tulla keikoilla näkemään, sillä mies on sanonut saaneensa yhtyetovereiltaan niin surkean diilin, ettei hän suostu soittamaan Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Ozzy Osbournen rinnalla.

Iommi kertoi Mojo-lehdessä haluavansa haudata sotakirveet Wardin kanssa. Kitaristilegenda sanoo, ettei hänellä henkilökohtaisesti ole mitään antipatioita rumpalia kohtaan eikä hän edes oikein ymmärrä, mistä Wardin vihanpito oikeastaan johtuu.

– Billin mukaan hänelle tarkottiin huonoa sopimusta. Olemme jättäneet kaikki sopimusasiat manageritiimimme huoleksi, emme itse hoida sitä puolta. Me halusimme vain ja ainoastaan soittaa yhdessä ja nauttia siitä. Soitimme muutamia kertoja Billin kanssa ja yhtäkkiä hän ei enää saapunutkaan paikalle, Iommi sanoo.

– Jossain vaiheessa aion kyllä ottaa häneen yhteyttä. Hän on yhä veljeni riidoista huolimatta. Sillä rehellisesti ottaen, minulla ei ole pienintäkään hajua, mitä vittua tapahtui, koska en hoida bändin bisnespuolta.

Bill Wardin tilalla jäähyväiskiertueella on soittanut Ozzy Osbournen soolobändin nykyiseen kokoonpanoon kuuluva Tommy Clufetos.

Lisää luettavaa