Trio Niskalaukaus teki yllätyskeikan ennen varsinaista kiertuetta – Ota haltuun tunnelmat Lohilahdelta!

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee Mahdoton yhtälö -uutuusalbuminsa 20. maaliskuuta. Samana päivänä yhtye käynnistää laajamittaisen Suomen-kiertueensa Jyväskylän Lutakosta. Rundin aikataulu löytyy täältä.

Trio Niskalaukaus otti varaslähdön tien päälle jo 7. maaliskuuta, kun yhtye soitti akustisen setin rumpali Seppo Pohjolaisen kotikonnuilla Etelä-Savon Lohilahdella. Kylässä järjestettiin Talviremmakka ja ”Niska” toimi mainion tapahtuman itseoikeutettuna pääesiintyjänä.

Tämän linkin takaa löytyy tunnelmia Lohikoskelta.