Tuore haastattelu antaa jokseenkin huolestuttavan kuvan Smashing Pumpkins -johtaja Billy Corganin mielentilasta

Muodonmuuttajia ja aaveita, ok.
18.10.2017 11:12

Useat musiikkimediat – mainitaan nyt tässä vaikka Stereogum – ovat uutisoineet Billy Corganin parin päivän takaisesta haastattelusta Howard Sternin radio-ohjelmassa. Puheenaikeeksi nousi haastattelun kohta, jossa Corgan kertoi yliluonnollisista kokemuksistaan.

Keskustelu sai kummallisia sävyjä esimerkiksi silloin, kun Corgan mainitsi kohdanneensa muodonmuuttajan.

”Sanotaan nyt niin, että olin kerran erään henkilön kanssa ja näin muutoksen, jota en pysty selittämään”, Corgan sanoi, mutta ei mennyt sen tarkemmin yksityiskohtiin. ”Se on erittäin hämärä tarina ja yksi intensiivisimmistä asioista, mitä olen kokenut.”

Haastattelussa tuli puheeksi myös se, miten Corganin tyttöystävä näki Corganin äitiä muistuttavan ilmestyksen kävelevän pariskunnan keittiössä. Laulaja kertoi myös kokeneensa David Bowien läsnäolon uuden Ogilala-albuminsa Zowie-kappaletta tehdessään.

Kukaties tämä on huumoria, tai kukaties nämä ovat vertauskuvia – tai kukaties Corganin taiteilijasielu alkaa olla jo vähän ylivirittynyt. Toivottavasti mies elää joka tapauksessa onnellista ja tasapainoista elämää. Tällaista jälkeä mies saa nykyään studiossa aikaiseksi:

Lisää luettavaa