Rockyhtye Twisted Sister eli kultakauttaan 1980-luvun puolivälissä hajoten lopulta vuonna 1988. Yhtye teki 90- ja 2000-luvulla muutamia reunion-konsertteja, joista vuoden 2003 Saksan Wacken Open Air -festivaaleilla soitettu myös kuvattiin ja julkaistiin seuraavana vuonna live-dvd:nä. Nyt kyseinen Live at Wacken – The Reunion -dvd löytyy myös bändin viralliselta Youtube-kanavalta.
Konserttielokuva on katsottavissa koko komeudessaan kaikkine biisien väleihin leikattuine haastatteluineen päivineen. Näissä haastattelupätkissä bändin jäsenet käyvät läpi yhtyeen vaiheita ja muistelevat muun muassa Wackenia edeltäneitä esiintymisiään – kuten muun muassa vuonna 2001 World Trade Centerin terrori-iskussa menehtyneiden pelastustyöntekijöiden läheisten hyväksi järjestettyä konserttia, joka löytyy myös kokonaisuudessaan Twisted Sisterin Youtube-kanavalta.
Twisted Sister jatkoi esiintymisiään klassisella kokoonpanollaan vielä pitkälle 2010-luvulle aina rumpali A.J. Peron kuolemaan (2015) saakka. Peron kuoleman jälkeen yhtye teki vielä Suomeenkin yltäneen jäähyväiskiertueen Mike Portnoyn (ex-Dream Theater, Sons of Apollo) avustuksella, jonka jälkeen yhtye laittoi pillit lopullisesti pussiin.