Uusi Stone Temple Pilots -solisti: Yksi Scott Weilandin kappaleista on ”rajojeni ulkopuolella” – ”Sen viesti on liian henkilökohtainen”

Jeff Gutt sanoo olevansa valmis vetämään mitä biisiä vain yhtyeen tuotannosta yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
29.5.2018 10:27

Stone Temple Pilots on päässyt taas jaloilleen uuden laulajansa, Amerikan The X Factorissakin kisailleen Jeff Guttin avustuksella. Viime viikonloppuna Oklahoman Rocklahoma-festivaaleilla esiintyneen bändin rumpali Eric Kretz hehkuttikin Rock 100.5 -radion Rick & Brad Morning Show’n haastattelussa, miten bändi on pystynyt uuden laulajansa kanssa vetämään keikoilla biisejä, joita ei ole soitettu pariinkymmeneen vuoteen.

”Hän suoriutui koelauluista ilmiömäisestä. Hän tuli ja vetäisi Piece Of Pie -kappaleen – kellään muulla ei ollut tarpeeksi munaa kokeilla jotain niin vaikeaa”, Kretz ylistää.

Kun solistilta tiedustellaan, onko jotain edesmenneen Scott Weilandin aikaisia kappaleita, mitä hän ei pysty tai halua vetää, Gutt sanoo olevansa yhtä poikkeusta lukuunottamatta valmis kaikkeen.

”Näistä muista jätkistähän se on enemmän kiinni, mutta minulla on oma juttuni Sour Girlin kanssa, koska mielestäni se on kirjoitettu… Sen viesti on liian henkilökohtainen, joten en tiedä. Minulle se on rajojeni ulkopuolella. Mutta muuten olen messissä”, Gutt toteaa.

Weiland kirjoittaa Not Dead and Not For Sale -elämäkerrassaan No. 4 (1999) -albumilta löytyvän kappaleen kertovan tämän ensimmäisestä vaimosta Janina Castanedasta ja pariskunnan erosta, joka oli pääosin Weilandin päihdeongelmien seuraus.

Lisää luettavaa