Uusi Suede-albumi tammikuussa – katso hätkähdyttävä Night Thoughts -traileri

Brittibändi yhteistyössä valokuvataiturin kanssa.

Brettillä ja kumppaneilla on yöllisiä aatoksia.

Suede on paljastanut järjestyksessään seitsemännen studioalbuminsa julkaisuajankohdan. Vuoden 2013 Bloodsportsin seuraaja kantaa nimeä Night Thoughts ja se saapuu ostajain ulottuville 22. tammikuuta vuonna 2016.

Albumin spesiaaliversion kylkiäisenä tullaan toimittamaan DVD:nä ylistetyn valokuvaaja Roger Sargentin ohjaama teemaan istuva kokoillan elokuva. Suede on ilmoittanut järjestävänsä maailmanensi-illan sekä albumille että elokuvalle Lontoon Roundhousessa kahtena peräkkäisenä iltana 13. ja 14. marraskuuta 2015. Tuolloin kokonaisuudessaan kuultavan levyn pääset ennakkotilaamaan täältä. Sargentin filmin tajuntaa halkovan trailerin puolestaan näet alta.