Uutta Kornia kuultavissa – ”En ole koskaan enää entiseni”, laulaa kovia kokenut Jonathan Davis

6.9.2019 10:10

Korn julkaisee 13. studioalbuminsa 13. syyskuuta – on muuten sopivasti perjantai 13. päivä – ja tuotosta esitellään näin viikkoa ennen h-hetkeä Can You Hear Me -singlen verran. Biisiin ei ole tehty sen kummempaa videota, mutta itse kappaleen voi kuunnella esimerkiksi Youtube-soittimen avulla alapuolelta.

Jonathan Davis mainitsi aiemmin Kerrang-lehden haastattelussa, että uudella levyllä käsitellään paljon Davisin Deven-puolison kuolemaa, mikä nyt on epäilemättä jättänyt melkoisen jäljen laulajan sielunelämään. ”Levyn tekeminen oli hirveää, ei voi muuta sanoa. Se oli todella vaikeaa. Mutta samalla tavalla olen toiminut kaikkien ongelmieni kanssa – heittäydyn sielulla ja sydämellä taiteeseeni”, Davis sanoi haastattelussa.

Lisää luettavaa