Uutuuksia: Rob Zombie, PMMP ja Kari Peitsamo

13.10.2009 10:15

Rob Zombien uutuusalbumi Hellbilly Deluxe 2: Noble Jackals, Penny Dreadfuls And The Systematic Dehumanization Of Cool ilmestyy marraskuun puolivälissä. Hellbilly Deluxen ykkösosa ilmestyi vuonna 1998.

– Tiesin jo tuolloin tekeväni levylle kakkososan, mutta kokonaisuuden miettiminen ja säveltäminen on ottanut aikaa. Kokonaisuus on tällä kerralla hyvin vaihteleva, Zombie kertoo.

Pientä näytettä tulevasta löytyy muun muassa täältä.

Kattavalla syyskiertueella olevan PMMP:n tuotanto on puolestaan pakattu boksiin. PMMP – 2000-luku ilmestyy 25.11. ja se sisältää yhtyeen kaikki albumit sekä muun muassa harvinaisia remiksauksia. Paketin ulkoasu on graafikko Maria Ahosen suunnittelema.

Punavuoreen vahvasti kotiutunut legendaarinen Kari Peitsamo julkaisee Kari Peitsamo -nimen saaneen pitkäsoiton 14. lokakuuta. Kokoelmat mukaan lukien albumi on artistin uran 55. pitkäsoitto. Tuore kiekko sisältää parikymmentä uutta Peitsamo-rallia.

Käykääpä keskustelemassa taiteilijan kanssa kotisivujen The Voodoo Society -osiossa.

Lisää luettavaa