Vanhat progeveteraanit jaksavat yhä painaa – Sekä Yes että Jethro Tull julkaisevat uudet albumit

Progressiivisen rockin ystäville hyviä uutisia.
13.7.2021 15:34

Legendaariset progerock-veteraanit, vuonna 1967 perustettu Jethro Tull ja vuonna 1968 aloittanut Yes ovat julkaisemassa uutta materiaalia studioalbumien muodossa.

Ian Andersonin kipparoima Jethro Tull on tehnyt diilin Inside Out -lafkan kanssa ja julkaisee uuden The Zealot Gene -pitkäsoiton alkuvuodesta 2022. Kyseessä on orkesterin ensimmäinen studiopitkäsoitto sitten vuoden 2003 The Jethro Tull Christmas Albumin ja järjestyksessään yhtyeen uran 22. studioalbumi. Kokoonpanossa vaikuttavat Andersonin lisäksi Joe Parrish-James (kitara), Florian Opahle (kitara), Scott Hammond (rummut), John O’Hara (koskettimet ja harmonikka) sekä David Goodier (basso).

Inside Out julkaisee myös Yes-yhtyeen uuden The Quest -albumin, joka näkee päivänvalon jo syksyllä, 1. lokakuuta. Kyseessä on Yesinkin kohdalla järjestyksessään bändin 22. pitkäsoitto ja ensimmäinen sitten vuoden 2014 Heaven & Earthin. Levyllä soittavassa kokoonpanossa vaikuttavat Jon Davison (laulu), Steve Howe (kitara), Geoff Downes (koskettimet), Billy Sherwood (basso) ja Alan White (rummut).

Alla maistiaiset, miltä yhtyeet edellisillä albumeillaan oikein kuulostivatkaan:

Lisää luettavaa