Veteraanirokkari Meat Loaf joutui sairaalaan – Kompuroi ja tippui alas lavalta

Rokkari mursi tapaturmassa solisluunsa.
7.5.2019 12:19

Bat Out Of Hell -klassikosta parhaiten tunnettu rokkiveteraani Meat Loaf joutui viime viikonloppuna sairaalaan pudottuaan lavalta ja murrettuaan solisluunsa. Tapaturmasta uutisoi ensimmäisenä TMZ.

71-vuotias muusikko-näyttelijä oli lauantaina 4. toukokuuta puhumassa Texas Frightmare Weekend -kauhutapahtumassa, kun tämä astui harhaan ja tippui alas lavan taakse. Alla olevalta yleisön joukosta kuvatulla videolla näkyy, miten rokkari lähes onnistuu pelastamaan tilanteen, mutta kaatuu yrityksestä huolimatta.

”Kuten tiedämme, Meat Load kaatui tänään. Haluamme pitää teidät ajan tasalla tilanteesta. Saimme juuri kuulla, että hänet pidetään sairaalassa yön yli tarkkailtavana. Hän ei pysty osallistumaan tapahtumaan sunnuntaina mutta on jo varmistanut tulevansa takaisin ensi vuonna. Hän on soturi ja toivomme hänelle pikaista paranemista”, tapahtuman järjestäjät tiedottivat myöhemmin sosiaalisessa mediassa.

Muutama vuosi takaperin Meat Loafin konsertti Edmontonissa päättyi myös ikävissä merkeissä laulajan lyyhistyttyä yhtäkkiä lavalle. Myöhemmin tiedotettiin Meat Loafin kärsineen vakavasta nestehukasta, jonka vuoksi mies pyörtyi kesken keikan.

Lisää luettavaa