Viime kesän puhutuin ja oudoin festari yrittää uutta tulemista paremmalla onnella – ”Taustalla puhaltaa uusia tuulia”

Epäjohdonmukaisten tanssiaisille haetaan tukea joukkorahoituskampanjalla.
1.12.2023 10:39

Viime elokuussa järjestettiin Kuusamossa ensimmäistä kertaa Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaali. Hylätyllä golfkentällä järjestetty tapahtuma herätti kummastusta jo ennen toteutumistaan ja osoittautui lopulta melkoiseksi farssiksi artistien peruuntumisineen, lukuisine puutteineen ja muutenkin erikoisine järjestelyineen. Festari jouduttiin lopulta keskeyttämään ja tapahtumasta pistettiin vireille myös esitutkinta. Eriskummallisista vaiheista ollaan työstämässä myös dokumenttia.

Kaikkien näiden vaiheiden jälkeen moni varmaan ajatteli, että penkin alle menneet Epäjohdonmukaisten tanssiaiset, tuttujen kesken Epikset jäivät yhden kesän kuriositeetiksi, mutta nyt järjestäjät ilmoittavat yrittävänsä ensi kesänä uudelleen hieman paremmalla onnella. Tapahtumalle haetaan nyt tukea ja potkua Mesenaatissa järjestetyn joukkorahoituskampanjan merkeissä.

”Jos kampanjan minimitavoite ylittyy, kerätyt varat auttavat Episten näyttävän maailmaantulon tasoitteluissa ja tukevat haparoivien ensiaskelten jälkeistä matkaa kohti uutta kesää. Jos minimitavoite jää saavuttamatta, Mesenaatti palauttaa rahan jokaiselle uskolliselle tukijalle, ja Epikset leijailee takaisin, alas muistoihin, ainutlaatuisena irtiottona”, järjestäjät kertovat kampanjan kuvauksessa.

”Toteutuessaan vuosi 2024 tuotetaan verrattain hieman tarkemmin ja tiiviimmin, jottei jo kerran koettu ’holistinen sotku’ toistu. Tapahtuman henki, kansainvälisyys tai taiteellinen taso ei tule kärsimään. Päinvastoin.”

Tänään 1.12. alkaneen Mesenaatti-kampanjan minimitavoitesummaksi on asetettu 70 000 euroa ja kampanja on voimassa 27.12. asti. Tapahtumaan on toistaiseksi kiinnitetty yksi esiintyjä (Mümmö), mutta ”vihreää valoa” odottavia esiintyjävieraita löytyy järjestäjien mukaan jo muun muassa Briteistä, Saksasta ja Pohjois-Amerikasta. Musiikin lisäksi ohjelmistoon kuuluu muun muassa performansseja, nukketeatteria, sanataidetta ja taidenäyttelyjen avajaisia.

”Taustalla puhaltaa uusia tuulia, mutta niistä lisää myöhemmin. Huomionarvoista lienee että taiteellinen johtaja keskittyy tällä kertaa pelkkään taiteiluun!”

Lisää luettavaa