Voisiko Jimmy Pagen ja David Coverdalen yhteistyö saada jatkoa? Suunnitelmia on vireillä, kertoo Coverdale

David Coverdale.
EPA / AXEL HEIMKEN / AOP

Huomio, kaikki klassisen rockmusiikin ystävät: David Coverdalen ja Jimmy Pagen yhteistyö saattaa saada jatkoa. Nämä kaksi titaaniahan julkaisivat yhteisen Coverdale–Page-albumin vuonna 1993, ja nyt kun levyn 30-vuotisjuhlat ovat nurkan takana, on maailmalla alkanut liikkua huhuja kaksikon uusista kujeista.

David Coverdale vieraili hiljattain Eddie Trunkin vieraana miehen radio-ohjelmassa, ja laulaja vihjaisi, että kaikenlaista puhetta todella on ollut. Ainakin yhteisestä levystä julkaistaan juhlapainos ja on mahdollista, että uuden painoksen mukana kuullaan aivan uusiakin levytyksiä. Haastattelusta uutisoi myös Blabbermouth.

”Asiat ovat edistyneet erittäin hyvin. Olen viimein päässyt asialliseen sopimukseen vanhan levy-yhtiöni kanssa, ja sain sinä oikeudet Coverdale–Page-albumiin. Otin heti yhteyttä Jimmyyn ja kerroin, että olemme saaneet sen takaisin ja voimme tehdä sillä mitä huvittaa”, Coverdale kertoi haastattelussa.

”Jimmy on tietysti jumissa maatilallaan Briteissä pandemian keskellä. Lähetin hänelle aivan hiljattain viestin jossa pahoittelin, etten ole ollut yhteydessä, ja sovimme puhuvamme aiheesta lähiviikkoina. Minulla on pari ideaa, ja haluan kokeilla, saisimmeko tehtyä jotain yhdessä etäyhteyden välityksellä.”

Mikäli homma ottaa tuulta alleen, olisi tarkoitus sulkeutua studioon yhdessä ja suunnitella kunnon boksiversio vanhasta kimppalevystä. Miehillä on vanhastaan tallessa neljä aiemmin julkaisematonta biisiä, ja mikäli se Coverdalesta on kiinni, uuttakin tuotantoa olisi tarkoitus saada mukaan.

”Minulla on pari ideaa, joista voisi tulla tosi hyviä biisejä. Voisin heittää ne hänelle ja kysyä, mitä hän saisi niistä aikaiseksi. Niinhän me teimme alun perinkin, ja kirjoitimme erittäin vahvaa musiikkia yhdessä.”

Katsotaan, miten tilanne tämän pandemian keskellä etenee! Tässä muistutukseksi siivu siitä wanhasta levystä: