Vuosikymmenten metelöinti on tehnyt tehtävänsä – Dave Grohl kertoo kuulonsa käytännössä tuhoutuneen

22.2.2022 09:20

Dave Grohl on päällisin puolin varsin aurinkoisen oloinen kaveri, mutta eipä taida kaikki olla aivan ruusuisesti hänenkään elämässään. Foo Fighters -johtaja vieraili hiljattain radiotähti Howard Sternin vieraana, ja Grohl kertoi lähetyksessä varsin pahasta kuulo-ongelmastaan. Kaikki nämä vuodet treenikämpillä ja keikoilla ovat tehneet tehtävänsä.

”Jos istuisit vieressäni päivällispäydässä, en ymmärtäisi sanaakaan siitä mitä puhut. En mitään. Ja pahinta tämä on jossain täpötäydessä ravintolassa”, Grohl kertoo.

Niinpä Grohl on oppinut selviytymään lukemalla keskustelukumppaniensa huulilta, mitä nämä oikeastaan puhuvat. Korona-aika on kuitenkin tuonut kommunikaatioon aivan omat ongelmansa – ihmiset kun pitävät maskeja.

”Se on ollut hankalinta koko pandemiassa. Olen keskittynyt lukemaan huulilta parin vuosikymmenen ajan. Olen rockmuusikko. Olen saatana kuuro. En kuule mitään, mitä puhut.”

Grohl vakuuttaa kuitenkin pystyvänsä toimimaan esimerkiksi studiossa. Hän kykenee huomaamaan, jos vaikkapa soitin on epävireessä tai rumpujen symbaalit eivät soi tarpeeksi kirkkaasti.

Kaikkeen ilmeisesti tottuu , mutta eipä tuollaista tilannetta käy kateeksi. Eikä kuulo-ongelmia tunnetusti saa korjatuksi suurellakaan rahalla. Niinpä ottakaa oppia, rakkaat lukijat: käyttäkää niitä korvatulppia sekä lavalla että lavan edessä!

Lisää luettavaa