Ei ole varsinaisesti salaisuus, että Corey Taylor pettyi Rick Rubinin panokseen Slipknotin Vol. 3 (The Subliminal Verses) -albumilla. Muun muassa Slayerin, Beastie Boysin ja Red Hot Chili Peppersin klassikkolevyjä työstänyt Rubin pysytteli Slipknotille etäisenä läpi äänitysten, mikä sai Taylorin kiukkuiseksi.
”Hän ilmestyi paikalle 45 minuutiksi viikossa. Sitten hän istui sohvalla ja halusi eteensä mikin, jotta hänen ei tarvinnut liikkua. Tämä on taivaan tosi. Sitten hän sanoi, että soittakaa sitä minulle, ja äänittäjä soitti”, Taylor kuvaili Rubinin työskentelytapaa vuonna 2011 An Evening With Corey Taylor -show’ssaan.
”Hänellä oli aurinkolasit päässä koko ajan – vaikka huoneeseen ei paistanut aurinko ja oli hämärää. Sanonpa tämän: kunnioitan kaikkea, mitä Rubin on aikaisemmin tehnyt, mutta nykyään hän on ohut varjo itsestään. Hän on yliarvostettu ja ylipalkattu enkä aio enää koskaan eläissäni työskennellä hänen kanssaan.”
Nyt Taylorilla on toinen ääni kellossa. Apple Musicin radiohaastattelussa laulaja sanoi, että vikaa taisi olla yhtä paljon hänessä itsessäänkin. Asiasta kertoo Blabbermouth.
”Hän työskentelee kuten työskentelee, enkä ollut tottunut työskentelemään niin. Olin nuori ja juuri raitistunut, ja kun olet laulaja ja hiljattain raitistunut, tarvitset tuottajan tukea”, Taylor sanoi.
”Eli olin vain epävarma itsestäni ja tarvitsin hänen ohjaustaan, mitä sainkin hänen äänittäjältään Greg Fidelmanilta. Kaikki Rickin äänittäjät ovat tavallaan hänen korvikkeitaan, joten kun työskentelet heidän kanssaan, on melkein sama kuin työskentelisit Rickin kanssa.”
”Syytin häntä paljon kaikesta, näin jälkikäteen katsottuna paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Joten toivon, että jonain päivänä saisin välimme korjattua.”
”Olin silloin nuori” tuntuu tietenkin sikäli hassulta selitykseltä, että Vol 3:n aikaan Taylor oli kolmekymppinen. Ehkä nuo ovat sitten suhteellisia asioita.