Yle aikaisti kohutun Michael Jackson -dokumentin esittämistä, nähdään erikoislähetyksessä jo keväällä

Leaving Neverland -dokumentti oli alunperin mukana syksyn Docventures-tuotantokaudella.

Muutama viikko sitten julkaistu dokumenttielokuva Leaving Neverland on herättänyt paljon keskustelua ja kohua kipeän aiheensa vuoksi. Dokumentissa kaksi miestä kertoo popin kuninkaan Michael Jacksonin käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväksi, kun nämä olivat vielä lapsia. Kaksiosaisessa dokkarissa kuvataan hirmutekoja hyvinkin graafisesti ja tarkasti.

Perikunta on tuominnut dokumentin rahanahneiden ihmisten ajojahtina, mutta sen julkaisun myötä Jacksonin musiikkia on muun muassa vedetty pois radioaalloilta. Jopa Simpsonit-animaatiosarjan tekijät vetivät rotaatiosta pois jakson, jossa Jackson vierailee.

Leaving Neverland oli suunniteltu esitettäväksi Suomen televisiossa syksyllä osana Docventuresin uutta tuotantokautta, mutta tärkeän ja ajankohtaisen aiheen vuoksi Yle aikaistaa dokkarin esitystä jo nyt keväälle. Dokumentin molemmat osat nähdään erikoislähetyksenä Yle TV2:ssa 2. huhtikuuta kello 20 alkaen, jonka jälkeen Docventuresin luojat Riku Rantala ja Tunna Milonoff keskustelevat aiheesta. Dokumentti tulee katsottavaksi myös Yle Areenaan.

”Kuukausi sensaatioelokuvan maailmanensi-illan jälkeen ollaan päädytty eipäs-juupas-keskusteluun traagisen pop-ikonin syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Me haluamme kuitenkin erikoisnäytöksellä tehdä elokuvalle sen, mitä sille kuuluukin tehdä: Haluamme tarjota suomalaisille katsojille mahdollisuuden käsitellä tätä äärimmäisen kipeää aihetta yleisemmin ja henkilökohtaisemmin”, Milonoff kommentoi Ylelle.