Olavi Uusivirta käynnisti urallaan uuden vaiheen tehtyään tuotannossaan kolme taiteellisesti kunnianhimoisinta ja eksentrisintä albumiaan – Minä olen hullu (2008), Preeria (2010) ja Elvis istuu oikealla (2012). Perinteiseen suomirockin ilmaisuun luottanut Ikuiset lapset (2014) ja sitä seurannut kiertue nosti Uusivirran todennäköisesti suositummaksi kuin koskaan. Karismaattisen Uusivirran rock’n’rollin seksuaalisuudesta ja näennäisen vaarallisuuden perinteestä innoituksensa saanut energinen lavapreesens sai aikaan vaikuttavan show’n, jossa ei viihtymisen kannalta ollut niinkään väliä olivatko biisit edes hyviä.
Uusivirran musiikin vetovoima on perustunutkin hänen persoonaansa vähintään yhtä paljon kuin itse kappaleisiin – ellei enemmän. Siksi onkin loogista, että uusimmalla levyllään hän on koko kansan tuntema Olavi: uusin levy on nimetty vain ytimekkäästi Olaviksi, jonka kannessa Uusivirta poseeraa ilman paitaa.
Avauskappale Toton Africa jatkaa viime vuosina suomalaisessa populaarimusiikissa hyvinvoinutta intertekstuaalisuuden ja metatasojen trendiä. Africa on elänyt uutta tulemista viime vuosina new sincerity -eetoksen discoissa ja 80–luku on muutoinkin ollut muodissa etenkin musiikin saralla. Uusivirran kappale flirttailee juustoisen originaalin liepeillä hienovaraisesti lainaamatta pidempiä pätkiä ja pysyen laillisuuden rajoissa. Uusivirta on ujuttanut kappaleeseen mukaan myös toisen sukupolvikokemuksen: “Soitetaan silmät kii / väsynyttä Wonderwallii / perustetaan sata bändii / juodaan tuhat kaljaa / toivotaan radiosta Toton Africaa.” Kappaleesta tulee mieleen viime vuonna ilmestynyt, vastaavanlaista voimaannuttavaa sukupolvikokemusta tavoitteleva Sannin Mitä jos ne näkee -kappale, jossa myös viitataan Oasikseen: “Kuunnellaan Oasista / ja lauletaan omilla sanoilla / me ollaan paljaita / haarniskaa ei täällä tarvita.”
Uusivirran musiikin vetovoima on perustunutkin hänen persoonaansa vähintään yhtä paljon kuin itse kappaleisiin – ellei enemmän.
Siinä missä Sannin Lelu oli yksi viime vuoden definitiivisistä suomalaisista popteoksista, Uusivirta ei onnistu tekemään samankaltaista ajankuvaa – vaikka pyrkiikin toimimaan Instagram-sukupolven tulkkina esimerkiksi Kultaa hiuksissa -kappaleessa: ”Valokuvia kellastuneita ei meistä tuu / miten nollat ja ykköset haalistuu?”
Single Tanssit vaikka et osaa on olaviuusivirtamaisen voimaannuttavan eetoksen ytimessä – ja 2000–lukulaisessa Carly Rae Jepsen -naivistisuudessaan levyn mielenkiintoisinta antia. EDM-kertosäkeineen se kuulostaa Uusivirran vastineelta Antti Tuiskun emansipoitumis-anthemiin Peto on irti.
Uusivirta on osoittanut, että hän kykenee tekemään myös kokeellisiakin kappaleita (esimerkiksi Uni vuodelta 2010) ja siksi hänen hyvin tiedossa olevaan demografiaan suunnattu, yllätyksetön Olavi kuulostaa ponnettomalta välttämättömyydeltä pysyä ajankohtaisena – ja siinä on vain vähän kiinnostavia musiikillisia ideoita. Tämä on harmi, sillä Uusivirralla on bändissään yksi Suomen parhaista kitaristeista eli Timo Kämäräinen, jolla olisi kykyä vaativampiinkin suorituksiin.
Yllätyksetön Olavi kuulostaa ponnettomalta välttämättömyydeltä pysyä ajankohtaisena.
Jos Uusivirta on live-esiintymisissään täysin vapautunut, niin se sama asenne loistaa poissaolollaan Olavilla, jonka sävellykset on kirjoitettu mitä ilmeisemmin kuin konservatiivisen popsedän näkymättömän käden ohjaamana.
