Apparatus | Kehon ääniä

Apparatus-sarjassa tehdään poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta. Osa 12/19.
19.2.2019 10:28

”Don’t worry, be happy!” Jotkut Soundin lukijoista muistavat ajan, jolloin kyseiseltä värssyltä oli mahdotonta välttyä. Bobby McFerrinin jättihitti vuodelta 1988 lainasi otsikossaan intialaisen mystikon Meher Baban tunnetuksi tekemää ilmaisua ja hurmasi aseistariisuvalla hyväntuulisuudellaan, mutta vieläkin huomiota herättävämpää kappaleessa oli se, että sen kaikki äänet oli tehty ihmiskeholla. Siitä huolimatta se kuulosti kuin orkesterin esittämältä.

Tom Cruisen tähdittämän Cocktail-elokuvan soundtrackilla ilmestynyt Don’t Worry, Be Happy oli ensimmäinen a cappella -tyylinen laulu, joka nousi Billboard Hot 100 -listan piikkipaikalle. Vuonna 1988 olin jo nähnyt MusicTV:llä, kuinka jotkut rap-muusikot matkivat suullaan rumpukoneiden ääniä. Ja olihan meillä Poliisiopiston efektimies (parhaillaan Suomea kiertävä Michael Winslow) sekä nuorisotalolla esiintynyt Jope Ruonansuu, joka osasi matkia junan ja perämoottorin ääniä. Olisiko tässä musiikin tulevaisuus?

A cappellalla, soitinsäestyksettömällä laulumusiikilla, on ikivanhat perinteet, mutta uudenlaisen musiikkiteknologian myötä yhä moninaisemmat äänet tulivat mahdollisiksi. Mikrofonit, ekvalisaattorit ja erilaiset ääniprosessorit tekivät mahdolliseksi sen, että pienikin ääni saatiin kuulostamaan isolta. Suulla oli mahdollista imitoida vaikkapa basson matalia taajuuksia tai päriseviä rummun iskuja, ja tuottaa tästä realistinen vaikutelma.

Hiphopin parissa suunsoitto, beatboxaaminen, yleistyi varsin käytännöllisestä syystä. Kun ghettojen rap-kuninkailla ei ollut soittimia, keksittiin matkia rumpujen, skrätsäyksen ja instrumenttien ääniä suulla. Beatboxauksesta kehittyi oma taidelajinsa, joka ilmensi katujen kieltä ja ääntä. Etenkin tyylin alkuaikoina beatboxausta pidettiin onnistuneena silloin, kun yleisö ei uskonut äänen tulevan ihmisestä. Ihminen oli ylittänyt koneen.

Internetin ja varsinkin Youtubevideoiden myötä beatboxauksesta tuli trendikästä. Suomalaisista beatboxaajista tunnetuin lienee Felix Zenger, joka Beatbox-videollaan räjäytti Youtuben vuonna 2007. Zenger on sittemmin nostanut lajin Suomessa uudelle tasolle ja tehnyt ennakkoluulotonta crossover-työtä. Eräänlainen huipennus tässä mielessä oli esiintyminen Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa. Jennah Vainion sävellyksessä oli 20-minuuttinen osuus beatboxaukselle.

Suu on primääri instrumentti, ja ihminen on kautta aikojen matkinut suullaan ympäristönsä ääniä. Ihmiskehosta lähtevät äänet eivät kuitenkaan rajoitu vain suusta tuleviin. Keho on oiva ja muuntautumiskykyinen perkussio, ja esimerkiksi käsien taputtaminen lienee laulun varhaisimpia säestystapoja. Kehon äänillä musisoivat jo petomaanit, jotka kiersivät sirkuksissa viihdyttämässä yleisöä peräkaasuillaan. Tunnetuin oli vuonna 1857 syntynyt pierutaiteilija (fartisti) Joseph Pujol, joka paitsi imitoi anuksellaan erilaisia ääniä, esitti jopa melodioita.

Erilaiset kokeelliset äänenkäytöntavat omaksuttiin myös 1900-luvun modernin taidemusiikin piirissä. Konkreettiset runoilija-muusikot pyrkivät poistamaan sanalliset (ja sävelien suhteisiin perustuvat) merkitykset runoista ja musiikista kääntymällä nonsensen suuntaan. 1960-luvun Fluxus-liikkeen, happeningin, actionin ja musiikkiteatterin piirissä ihmisääntä tuotettiin tarkoituksellisen provosoivin ottein. Taidetta on luotu muun muassa vahvistetuista aivoaalloista, hengitysäänistä ja nivelien naksuttelusta.

Vuonna 1957 Suomessa lähetettiin radiossa Anna-Liisa Fensken selostus Urheilijain ruumiintoiminnot ääninauhalla. Ohjelma esitteli fyysikko Walter Nicolain suorittamia kokeita. Ohjelmassa soitettiin kehon ääniä, jotka oli saatu kuuluviin liittämällä urheilijan kehoon radiolähetin ja sijoittamalla kentän laidalle vastaanotin, josta äänet nauhoitettiin nauhurille.

Keho tuottaa myös automaattisesti monenlaisia ääniä. Ihmisen aisteista kuulo herää ensimmäisenä eloon, ja sikiö elää ensimmäiset yhdeksän kuukautta bassorummun sykkeessä, jota säestävät veren kohinaa ja suoliston kurina. Syitä rytmimusiikille ei tarvitse hakea ihmiskehoa kauempaa.

Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 4/2018

Lisää Apparatus-juttuja löydät täältä.

Lisää luettavaa