Gary Holt ylistää Alexi Laihoa: ”Hän oli omassa luokassaan James Hetfieldin ja Tom Arayan kanssa”

Saara Planting

Slayerin lopettamisen jälkeen Exodukseen keskittynyt Gary Holt ennätti kertomaan Soundille kuulumisiaan. Exodus-tuumailujen lisäksi puheenaiheiksi nousivat muun muassa kuningas alkoholi ja Alexi Laiho.

Amerikkalainen thrash metal -pioneeri Exodus ei ole viime vuosina pitänyt kiirettä levyttämisen kanssa, ja fanit joutuivatkin odottamaan äskettäin ilmestynyttä Persona Non Grata -albumia seitsemän pitkää vuotta. Edellinen Exodus-levy Blood In, Blood Out ilmestyi tosiaan vuonna 2014.

Verkkainen julkaisutahti liittyy kiinteästi toiseen thrash-legendaan eli Slayeriin. Exoduksen kitaristi ja pääasiallinen biisinkirjoittaja Gary Holt sai kiinnityksen Slayerin riveihin vuonna 2011, ja tiiviit kiertueaikataulut sanelivat jatkossa sen, ettei Holt ehtinyt juurikaan kirjoittaa kappaleita Exodukselle.

– Slayerissa soittaminen oli kaiken kaikkiaan mahtavaa, mutta samalla mieltä kaiversi syyllisyys oman bändin puksutuksesta sivuraiteilla. Onneksi Exodus kiersi maailmaa tuuraavan kitaristin kanssa tuon tuostakin, eivätkä fanit päässeet unohtamaan meitä ihan kokonaan, hymähtää Holt.

Slayerin mittavan uran päättänyt kiertue – niin, ainakin ennen mahdollista paluuta – osui loppuvuoteen 2019. Kun Angel Of Death oli soitettu viimeisen kerran, Holt pystyi viimeinkin keskittymään täysillä elämäntyöhönsä.

– Kaikki näytti aluksi hyvältä, ja alkuvuodesta 2020 lähdimme laajalle Euroopan-kiertueelle Testamentin ja Death Angelin kanssa. No, rundi päättyi maaliskuussa ja samalla maailma meni kiinni pandemian vuoksi, murahtaa Holt.

– Sulkutilassa oli toki se hyvä puoli, että pystyin keskittymään täysillä uusien kappaleiden kirjoittamiseen. Niitä sitten syntyikin roppakaupalla.

Olet kertonut, että myös olutta kului roppakaupalla…

– Kaava oli pitkään sama: sävelsin biisejä pitkin päivää ja kittasin samalla kaljaa. Jossakin vaiheessa vilkaisin tyhjien tölkkien muodostamaa vuorta ja totesin, että tämä ei ole kovin fiksua… Päätin lopettaa juomisen enkä ole koskenut alkoholiin sen jälkeen, kertoo Holt.

– Viime ajat ovat olleet todella haastavia kaikille alkoholiongelman kanssa painiville muusikoille. Olemme menettäneet hienoja taiteilijoita – syystä tai toisesta –, ja valitettavasti myös Alexi Laihon nimi löytyy tältä listalta. Minun maailmassani on muutamia erityisen hienoja metallibändien keulakuvia, ja Alexi Laiho lukeutuu tähän harvalukuiseen joukkoon. Hän on omassa luokassa muun muassa James Hetfieldin ja Tom Arayan kanssa.

Palataanpa kuitenkin Persona Non Gratan äärelle. Millaista albumin valmisteleminen oli?

– Kun kasassa oli iso joukko potentiaalisia aihioita, aloin sovittaa lopullisia biisejä rumpalimme Tom Huntingin kanssa. Tom asuu talossa vuorilla San Franciscon ulkopuolella ja rakensimme sinne oman studion, kertoo Holt.

– Muut bändin jäsenet saapuivat paikalle vähän myöhemmin, ja aloitimme varsinaiset nauhoitukset. Meillä ei ollut tiukkoja aikatauluja, ja pystyimme työskentelemään vapautuneesti ja paineettomasti. Levyttäminen ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa.

Lopputulos taas kuulostaa erittäin äkäiseltä, niin musiikin kuin sanoitusten puolesta.

– Kun työpäivä päättyi, avasimme television ja aloimme katsoa uutisia, naurahtaa Holt.

– Kanavat sylkivät silmille toinen toistaan erikoisempaa tavaraa, ja esimerkiksi salaliittoteoreetikkojen uskomaton typeryys iski vasten kasvoja. Kirjoitin musiikin ohella suuren osan uuden levyn teksteistä, ja monet tahot saavat siellä vihaista ja kylmää kyytiä. Hah hah!

Myös eräs amerikkalainen kollegasi on vilahtanut uutisvirrassa…

– Tarkoitatko Iced Earthin Jon Schafferia? Olen tavannut hänet kerran, sanoo Holt.

– Olin lentokentällä, ja päädyin Jonin kanssa lounaalle. Tuon tapaamisen perusteella hän vaikutti ihan kivalta kaverilta, mutta samalla sain vaikutelman, että hän on yksi näistä ”tuomiopäivän ennustajista”… Muistan ajatelleeni, että tämän tyypin kellari on varmasti täynnä aseita ja kaikenlaisia tarvikkeita. En välttämättä ollut väärässä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 11/21.