Haastattelu: Carcassin uusi albumi koki pandemian keskellä Iron Maidenin kohtalon

Metalliklassikko Carcass ei pidä liiemmin kiirettä uusien levyjen äänittämisen suhteen: bändin edellinen albumi Surgical Steel julkaistiin vuonna 2013. Uuden Torn Arteries -levyn julkaisuajankohta tosin ei ollut bändin päätettävissä, selviää Timo Isoahon toimittamasta haastattelusta.
5.10.2021 15:53

Reek of Putrefaction (1988), Symphonies of Sickness (1989), Necroticism – Descanting the Insalubrious (1991) ja Heartwork (1993).

Tänä päivänä tuntuu melkein hämmentävältä ajatella, että britti-innovaattori Carcass tarvitsi vain viitisen vuotta uudistaakseen niin rupisen grindcoren, teknisen death metalin kuin huomattavasti melodisemmankin death metalin taistelukentät.

– Olimme tuolloin parikymppisiä kavereita, emmekä ajatelleet tekevämme minkäänlaista pioneerityötä. Pidimme vain hauskaa rakastamamme musiikin äärellä, sanoo kitaristi Bill Steer.

Carcassin liekki lepatti hetken tulikuumana, mutta enintään kädenlämpöiseksi jääneen Swansong-albumin (1996) jälkeen yhtyeestä oli jäljellä enää savuavia raunioita. Viimeinen kekäle ei kuitenkaan suostunut sammumaan ja liverpoolilaisbändi aktivoitui keikkalavoille lopulta kesällä 2008.

– Itse innostuin comebackista jo vähän aikaisemmin, mutta Billin suostutteleminen oli melko kovan työn takana. Bill ei ollut soittanut Carcassin tyylistä musiikkia yli kymmeneen vuoteen, ja hän luuli kadottaneensa metallikitaristin taitonsa, hymähtää basisti-laulaja Jeff Walker.

Surgical Steel -paluualbumin vuoro koitti vuonna 2013.

– Meillä ei ollut minkäänlaisia paineita, sillä valmistelimme levyä kaikessa rauhassa kulissien takana.

Jos uusi materiaali olisi ollut luokatonta sontaa, olisimme haudanneet koko jutun vähin äänin, kertoo Walker.

– Kun kasassa oli viitisentoista oman seulan läpäissyttä biisiä, aloimme lähestyä potentiaalisia levy-yhtiöitä. Nuclear Blast Records halusi nimemme papereihin, ja loppu on… no, ainakin Carcassin historiaa.

Nyt käsillä on Carcassin uran seitsemäs studiolevy Torn Arteries. Sen suhteen yhtye tekee melkein ”ironmaidenit”, sillä uusi albumi on odottanut ilmestymislupaa jo alkuvuodesta 2020. Myös Iron Maidenin Senjutsu-uutuus odotti julkaisuaan pitkän aikaa holvien taakse lukittuna.

– En ole vaivannut asialla päätäni, sillä materiaalin julkaisu on vain ja ainoastaan levy-yhtiön asia. Kun koronatilanne alkoi näyttää pahalta keväällä 2020, Nuclear Blastin edustajat ilmoittivat, että Torn Arteries ilmestyy vasta sitten, kun kiertäminen on taas mahdollista. No, albumi on nyt julkaistu, mutta rundaamisen suhteen on edelleen hyvin hiljaista, naurahtaa Walker.

– Onneksi levyn materiaali on sen verran ajatonta, ettei vuoden tai parin viivästys nakerra sen perustuksia millään tavalla.

Torn Arteries syntyi kaikessa rauhassa, ilman minkäänlaista kiirettä. Sen pääarkkitehti on taas kerran Bill Steer.

– Kirjoitin ensimmäiset uudet aihiot joskus 2014–15, kun taas levyn tuoreimmat jutut ovat peräisin vuodelta 2019, sanoo kitaristi.

Torn Arteries on kokonaisuutena huomattavasti vaihtelevampi levy kuin Surgical Steel, ja vanhojen henkilökohtaisten suosikkieni vai kutuksen kuulee yhä selvemmin. Korona-aikana olen puolestaan kuunnellut todella paljon The Beatlesia, ja ehkä tämän kuulee sitten seuraavalta Carcass-pitkäsoitolta.

Jeff Walker päättää haastattelun mielenkiintoiseen vertaukseen.

– Jos Surgical Steel on Carcassin omalla mittapuulla kipakka thrashlevy, sitten Torn Arteriesia voisi kuvata groovaavaksi hard rock -albumiksi!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/21.

Lisää luettavaa