Kuopiossa juurensa kasvattaneen hard rock -rykmentti Reckless Loven mainio ensilevy ilmestyi vuonna 2010. Lämpimästi vastaanotettu debyytti sai vuosina 2011 ja 2013 seuraa Animal Attraction– ja Spirit-albumeista. Yhtye myös kiersi tiiviisti niin Suomessa kuin muillakin mailla.
Avauskolmikon jälkeen julkaisutahti rauhoittui. Invader-pitkäsoitto saapui fanien ulottuville alkuvuodesta 2016, ja nyt on koittanut tuoreimman tulokkaan vuoro. Invaderin ja Turboriderin väliin jäi siis kuusi vuotta.
– Meniköhän se niin, että nuorena sitä vielä jaksoi, vitsailee laulaja Olli Herman.
– Kun debyytti ilmestyi ja lähdimme tien päälle, suunnilleen kaikki unelmat tuntuivat toteutuvan. Se oli mahtavaa, ja voimavarat tuntuivat loputtomilta. Mutta kun takana oli muutaman vuoden verran erittäin tiivistä työskentelyä, pienet levähdystauotkin alkoivat kelvata oikein hyvin.
Mennään uuden albumin äärelle. Milloin Turboriderin valmistelu käynnistyi?
– Meidän piti tehdä debyyttilevyn 10-vuotiskiertue, mutta idea mittavasta juhlarundista lensi roskakoriin pandemiatilanteen räjähdettyä käsiin, kertoo Herman.
– Keikkoja oli ehditty myydä ihan hemmetisti ennen lukkojarrutusta, ja kyllähän tämä kertoi siitä, että orkesterille löytyy kysyntää. Mietimme sitten, että käydäänpä uuden materiaalin kimppuun, jos vanhan albumin juhlistaminen ei onnistu.
Herman kertoo, ettei yhtye halunnut tällä kerralla toistaa omia vanhoja tekemisiään.
– Ajatuksena oli löytää uusia kipinöitä ja välttää tietynlaista tylsistymistä… Ja mitäpä muutakaan Reckless Loven kaltainen kasaribändi voi silloin tehdä kuin sukeltaa entistä syvemmälle 80-luvun kirkasotsaisen soundin, estetiikan ja meiningin maailmaan, nauraa laulaja.
– Olen itse aina digannut esimerkiksi David Lee Rothin Skyscraperista, Def Leppardin Hysteriasta ja Billy Idolin sekä ZZ Topin syntikkameiningeistä. Jossakin vaiheessa alettiin sitten kollektiivisesti miettiä, että miten me onnistuttaisiin viemään se 80-luvun lopun älyttömyys vielä älyttömämmäksi… Että onko sellaisen turboruuvin löytäminen edes mahdollista? No, näyttää se olevan. Kuunnelkaa vaikka Turborider!
Reckless Love löysi neonvärisinä hohtaneille visioille vastakaikua äänittäjä/tuottaja Joonas Parkkosen (Bodom After Midnight, Lost Society) suunnalta.
– Joonas innostui meidän hullutuksista vahvasti. Niin vahvasti, että lopulta me mentiin ajateltuakin pidemmälle 80-luvun synthwavejuttujen äärelle, kertoo Herman.
– Täytyy sanoa, että kun yhtyeen soundia ja identiteettiä muokataan varsin reilulla kädellä, kaikki asiat eivät välttämättä loksahda heti kohdalleen. Mutta ainakin tällä kerralla haasteet ja niiden selättämien antoivat meille vain lisää energiaa ja inspiraatiota.
Kerropa sitten, onko uuden levyn otsikko sukua Judas Priestin Turbolle ja erityisesti Turbo Loverille?
– Ehdottomasti! Samalla Turborider hatunnosto myös Painkillerille – katso vaikka levyn kansikuvaa… Kannesta puheen ollen: Turboriderin visuaalisuus viittaa myös Van Halenin 1984:n suuntaan, vaikka me uimmekin hieman tummemmissa vesissä.
Turborideriltä löytyy myös Reckless Loven näkemys eräästä 80-luvun heavy metal -klassikosta.
– Ozzy Osbournen Bark At The Moon on minulle pyhä biisi eikä yksi yhteen -version tekemisessä olisi ollut mitään järkeä. Toki hampaita joutui vähän narskuttelemaan näinkin erilaisen sovituksen äärellä, mutta samaan aikaan meidän versio tuntui mahtavalta, hymyilee Herman.
– Sanotaan vaikka niin, että meidän Bark At The Moonissa susi ei ulvo Suomen metsissä vaan jossakin Miamin South Beachin kulmilla!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/22.