Lovexin uusi albumi toukokuussa

17.1.2008 17:47

Studiossa uutta materiaalia nauhoittavan Lovexin tulevan kakkoslevyn ensimmäinen single on kuunneltavissa EMIn jukeboksissa. Take A Shot -nimen saanut biisi kumartaa selkeästi 80-luvulle. Kappaleeseen kuvattu video valmistuu tammikuun lopussa.

Lovexin toinen pitkäsoitto julkaistaan toukokuussa 2008. Levy-yhtiön mukaan "luvassa on melodinen ja tunteikas albumi, joka on kuitenkin edeltäjäänsä aggressiivisempi ja raskaampi".

Lovexin esikoisalbumi Divine Insanity on ylittänyt Suomessa kultarajan ja sitä on myyty lähes 20000 kappaletta.

www.lovex.fi

Lisää luettavaa