Miksi Olavi Uusivirtaa ei nähdä Vain elämää -tyyppisissä ohjelmissa? Artisti antaa tyhjentävän vastauksen

Tero Ahonen

Soundissa 5/2019 julkaistiin pitkä Olavi Uusivirran haastattelu, jossa käsitellään muun muassa nykypäivän tosi-tv-tuotantoja. Olavi Uusivirtaa ei ole niissä nähty, eikä vastaisuudessa nähdäkään. Lue katkelma Aki Nuopposen toimittamasta haastattelusta tästä.

Olavi Uusivirta on paperilla todellinen musiikkiaiheisten tosi-tv-ohjelmien tuottajien unelma: fiksu, filmaattinen, analyyttinen ja itse omaa musiikkiaan tuottava muusikko, joka todellakin osaa myös heittäytyä.

Siitä huolimatta Uusivirtaa ei ole nähty Vain elämää -pöydän äärellä tai versioimassa kappaleita Tähdet, tähdet -kilpailussa. Itse asiassa Uusivirtaa ei ole nähty televisiossa juuri lainkaan. Ei Possen musiikkivieraana tai kommentoimassa huolenaiheita paneelikeskusteluissa.

Ei, vaikka tällainen näkyvyys olisi saattanut viedä Uusivirran jo muutenkin nousujohteisen uran massiiviseen nousuun.

– Sen jälkeen kun olin tehnyt 2000luvun alussa Ylelle Zulu-nimistä nuortenohjelmaa Henna Vännisen kanssa, minua kyseltiin kymmenen vuoden ajan kaikenlaisiin televisiotöihin. Juontamaan ohjelmia, tuomaroimaan musiikkikilpailuja, tanssimaan tähtien kanssa ja vaikka mihin muuhun, enkä tuntenut suurinta osaa ohjelmista edes nimeltä.

– Annoin telkkarini äidilleni muistaakseni vuonna 2004, minkä jälkeen olen vieraantunut televisiosta täysin. En oikein tiedä mitä siellä tapahtuu, en tunne koko skeneä. Se tuntui niin vieraalta, että päätin vain yksiselitteisesti kieltäytyä kaikesta. Olen halunnut jättää sen pois tästä ”ammatillisesta paketista”, jossa muusikkona elän.

Annoin telkkarini äidilleni muistaakseni vuonna 2004, minkä jälkeen olen vieraantunut televisiosta täysin. En oikein tiedä mitä siellä tapahtuu, en tunne koko skeneä.
– Olavi Uusivirta

– Olen tietenkin nähnyt muutamia osia Vain elämää -ohjelmaa, joissa on ollut omia tuttuja vieraana. Ohjelmahan on parhaimmillaan parasta, mitä suomalaisissa musiikkiohjelmissa on ikinä tapahtunut. Se on aidon oloinen ohjelma, joka on tehnyt vanhoja artisteja tutuiksi nuorille ja nuoria artisteja tutuiksi vanhemmille kuulijoille.

– En osaa perustella itselleni, miksi menisin mukaan näihin ohjelmiin. Tietenkin olisi jännittävää versioida muiden musiikkia ja kuulla muiden versioita omista biiseistä, mutta samalla en osaa ajatella asiaa mitenkään sitä kautta, että minun olisi pakko käyttää tällaisia teitä jotenkin räjäyttääkseni bändini suosiota hetkessä.

– Jos ajattelen tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni, on pohjalla kulkenut ajatus hetken supersuosiota pidemmästä kaaresta. Olen ajatellut uraani alitajuisesti eräänlaisena 40-vuotisena taipaleena, ja huomaan ajattelevani joskus, miltä oma musiikkini tulee kuulostamaan ihmisten korviin 40 vuoden päästä. Haluan olla relevantti hetkeä pidempään.

– Rakastan itse Love Recordsin katalogia, jossa on loputtomasti yhä relevanttia musiikkia. Samoin kunnioitan valtavasti 22-Pistepirkon kaltaista bändiä, joka teki 30-vuotisen uran pitäen kiinni omasta yleisöstään, ulottaen musiikkinsa sukupolvelta toiselle ja tehden siinä samalla omaehtoisesti mitä halusivat.

– Jos kokisin äkillisen mullistuksen suosiossa vaikkapa Vain elämään ja muun näkyvyyden kautta, pääsisin ”yhdessä yössä tähtiin” ja valloittaisin vaikka Hartwall-areenan. Se toisi mukanaan uudenlaisia kokemuksia, mutta samalla se veisi minut tästä tällä hetkellä täydellisen siunatusta itsenäisyydestä sinne julkisuuden varjopuolien äärelle.

– Olen jopa hieman pelännyt sitä, mitä tapahtuisi, jos minusta tulisi suuren kaliiperin julkkis. Haluan pitää kiinni yksityisyyteni rippeistä ja voida käydä lasteni kanssa Linnanmäellä kaikessa rauhassa, hypätä seiskan ratikkaan ilman että olen siellä kuin suuri huutomerkki tai mennä Mäkelänrinteen uimahalliin ilman, että siitä kirjoitellaan Seiskaan.

– Tunnen olevani onnekas, koska olen voinut tehdä musiikkia tasaisesti. Levyt kuulostavat minulta, väkeä on riittänyt keikoilla, teemme livebändinä ihmisiin vaikutuksen ja kuulijat haluavat tuoda kaverinsakin mukaan seuraavalle keikalle. Sen mukana ei ole tullut sitä julkisuuden sirkusta tai velvotteita.

– Me tähtäämme tällä bändillä siihen, että jokainen keikkamme olisi vähän timanttisempi kuin edellinen siellä samassa paikassa. Olen jo nyt huomannut, että muutaman vuoden ajan kestävän ja todella kuluttavan jättiläismäisen momentumin sijaan olemme luoneet pikkuhiljaa jotain paljon kauaskantoisempaa, ja niin haluan tehdä jatkossakin.

Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 5/2019.