Miro Palokallio halusi olla cool, joten hän alkoi soittaa kitaraa – Lue 30-vuotishaastattelu ja kuuntele monipuolisen muusikon uusin albumi ennakkoon

Ennakkokuuntelussa Brian & Helvetin Perunan uusi albumi. Levyjulkkareita sekä Palokallion 30-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan 22. huhtikuuta Helsingin Semifinalissa.
18.4.2023 08:45

30 vuotta täyttävä Miro Palokallio on ehtinyt tekemään musiikkia monella eri tyylillä ja useilla kokoonpanoilla. Tunnetuksi hän tuli vuonna 2011 perustetusta Sallan ja Miron Matka Maailman Ympäri -yhtyeestä. Bändin lopetettua vuonna 2015 Palokallio käynnisti soolouransa sekä perusti Brian & Helvetin Peruna -punkrock-yhtyeen. Nykyisin hän vaikuttaa myös Saara Niemelän (laulu) ja veljensä Aarni Palokallion (rummut) kanssa vuonna 2017 kasatussa Matka Maailma Ympäri -yhtyeessä.

Yhdessä Kata Laakson kanssa perustettu Brian & Helvetin Peruna julkaisee tulevana perjantaina 21. huhtikuuta toisen albuminsa. Yhtyeen debyyttialbumi Rantalomalle Syyriaan tuli ulos vuonna 2016, ja nyt pitkään odotettu toinen levy Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo on kuultavissa ennakkoon Soundissa. Kuuntele levy tämän jutun lopusta.

Uunituore tuotos on punkparodiana aloittaneen bändin harppaus taiteellisesti kunnianhimoisempaan suuntaan. Osa levyn kappaleista on ollut mietinnässä vuosien ajan, toiset taas syntyivät aivan kalkkiviivoilla.

– Oli buukattu levynjulkaisukeikka, joten levy piti tehdä. Siitä tuli sitten sattumalta tosi hyvä, Miro Palokallio kertoo Soundille.

Levyjulkkareita vietetään lauantaina 22. huhtikuuta Helsingin Semifinalissa, jossa juhlitaan samalla duon kymmenvuotista ystävyyttä sekä Palokallion 30-vuotissyntymäpäivää.

Kata Laakson ja Miro Palokallion perustaman Brian & Helvetin Peruna -yhtyeen tuoretta albumia ollaan saatu odottaa lähes seitsemän vuotta. Kuva: Miro Palokallio.

Musiikki on ollut tärkeä osa Palokallion elämää lapsesta saakka. Hän muistaa pienenä hyräilleensä ahkerasti elokuvien ja sarjojen tunnusbiisejä, ja ensimmäiset laulutkin tuli kirjoitettua jo lapsena.

– 12-vuotiaana tutustuin kesäleirillä kaveriin, joka soitti kitaraa. Hänellä ei ollut edes soitinta mukana, mutta halusin olla yhtä cool kuin hän, joten päätin alkaa soittaa kitaraa, kirjoittaa biisejä ja perustaa bändin.

Bändiä kasatessaan Palokallio otti mallia suomirockin pioneereihin lukeutuvalta Eppu Normaalilta. Yhtyeeseen oli pakko saada mukaan veli Aarni Palokallio sekä heidän serkkunsa Aku Rouhe. Aarni kulkee edelleen isoveljensä matkassa, ja Rouhe soitti kaikissa Palokallion yhtyeissä soolobändiin asti. Rouhe on nähty tuuraajan roolissa myös Palokallion Matka Maailma Ympäri -yhtyeen koskettimissa, bassossa sekä kitarassa.

Lauluntekijänä ja tuottajana Palokallio pitää uransa suurimpina onnistumisina Matka Maailman Ympäri -yhtyeen kahta viimeisintä singleä Turvaan kaikelta ja Kerro et kaipaat mua. Tyytyväinen hän on myös uusimpaan Brian & Helvetin Peruna -tuotokseen.

– Brianin uudella levyllä olemme mielestäni saaneet aikaan muutamia oikein mainioita rallatuksia, tavallaan niin täydellisiä popkappaleita kuin tällainen bändi voi tehdä!

Palokallio on valmistumassa pian levynjulkaisu- ja syntymäpäiväkeikkansa jälkeen humanististen tieteiden kandidaatiksi englannin kielestä ja kirjallisuudesta. Tulevaisuudessa hän haluaisi yhdistää yliopistosta hankitun tiedon musiikkiin, esimerkiksi kirjoittamalla englanninkielisiä kappaleita kansainvälisille vesille tähtääville artisteille. Haaveissa on tehdä myös oma instrumentaalialbumi, jolle on jo biisejä valmiina, mutta aikaa niiden äänittämiselle ei ole vielä löytynyt. Seuraava ajankohtainen steppi on kuitenkin Matka Maailma Ympäri ja Brian & Helvetin Peruna -yhtyeiden kolmansien albumien työstäminen.

– En ole vielä minkään bändin kanssa päässyt kolmannen levyn julkaisuun asti, joten se tuntuu suurelta harppaukselta.

Musiikin lisäksi Palokallio on toiminut valokuvaajana useiden artistien keikoilla. Intohimo kuvaamista kohtaan ei nouse aivan musiikin tasolle, mutta kuvauskeikat ja niiden ohessa tapahtuvat seikkailut muusikoiden kanssa ovat Palokallion mukaan usein hänen elämänsä parhaimpia hetkiä.

Erityisen paljon Palokallio on kulkenut kuvaamassa Olavi Uusivirran keikkoja. Materiaalia on kertynyt valokuvakirjan verran, mutta ennen kirjahaaveen toteutumista pitäisi löytää kustantaja.

– Valokuvakirja-alalla diilin saaminen vaikuttaa vielä vaikeammalta kuin indiemusiikin parissa, Palokallio toteaa.

Tästä riippumatta Palokallio vannoo jatkavansa kuvaamista niin kauan kuin kamera kädessä pysyy.

Kuuntele ennakkoon Brian & Helvetin Perunan Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo

Lisää luettavaa