Nuoret ja raikkaat: Nelli Milan

Ahdistava viehättävä kaaos.
3.5.2016 14:56

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia. Etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Nelli Milan on oululainen laulaja-lauluntekijä, jolle musiikki on mitä itsestään selvin asia.

”Kyllä tässä päämääränä on, että lähivuosien aikana biisejäni kuulee mahdollisimman moni.”

Biisien tekeminen on ollut mulle lapsesta asti se juttu, en koe, että mulla olisi koskaan ollut oikeastaan vaihtoehtoja asian suhteen. Se on mulle ainoa keino pysyä kasassa ja prosessoida ympärillä tapahtuvia asioita sekä niiden aiheuttamia tunteita, jotka muuten läikkyy vähän väliä hallitsemattomasti yli äyräiden.

Artisti kertoo heidän Nelli Milan -nimisen yhtyeensä hioutuneen nykyiseen muotoonsa ensimmäisen pitkäsoiton työstämisen alkaessa kesällä 2014.

Yli naapurin aitojen -levy on nyt valmis ja se julkaistiin 22.4. Debyyttimme on varsin bändivetoinen ja mulle luontainen melankolia esiintyy siinä vahvana. Koen, että albumi on myös hyvä ponnahduslauta ja portfolio, jonka pohjalta lähdetään etenemään!

Oulun tämänhetkistä alakulttuuria Nelli Milan kehuu ”monella saralla vahvaksi”.

Oulussa on inspiroiva ilmapiiri. Levyprojektimme aikana tein jo paljon uusiakin biisejä, katse on tulevaan. Kyllä tässä päämääränä on, että lähivuosien aikana biisejäni kuulee mahdollisimman moni.

Nellin Nuoret ja raikkaat -kipaleena kuullaan ja nähdään Rakas päiväkirja.

Rakas Päiväkirja on levyn ensimmäinen biisi. Musavideo on The Scenesin laulajan Konsta Koiviston käsialaa ja siitä tehtiin tarkoituksella simppeli, ettei se vie itse musalta liikaa huomiota, vaan pikemminkin täsmentää biisin tunnelmaa. Kappale kiteyttää jossain määrin koko albumin fiilistä ja aihepiirejä. Tuskailen, kun kaikki on jatkuvan muutoksen alla, eikä omaa paikkaa ole vielä löytynyt. Kaaos sekä ahdistaa että viehättää.

Nuoret ja raikkaat Nelli Milan: Rakas päiväkirja

Nelli Milan -yhtye on:

Nelli Milan (laulu ja koskettimet)
Atte Loponen (kitara)
Jesse Väärälä (basso ja syntetisaattori)
Jeremia Kangas (rummut)

Yli naapurin aitojen kuunneltavissasi myös Spotifyssa:

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.

Jos tiedät kuka, tai kenen yhtye olisi niin nuori ja niin raikas, että sen sietäisi tulla esitellyksi, kerro se meille:

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää luettavaa