ALICE COOPER: The Eyes Of Alice Cooper

Myöhempien aikojen Alice Cooper tekee levynsä pareissa. Constrictor sai seuraajan Raise Your Fist And Yellistä, Trash ja Hey Stoopid olivat pari kevyemmällä linjallaan ja Brutal Planet ja Dragontown taas hevipaatoksella. Välissä ilmestynyt The Last Temptation saa kaverin viiveellä, sillä sitä ja The Eyes Of Alice Cooperia yhdistävät viitteet 70-lukuun ja jopa Alicen kulta-aikaan.

Kipeysasteiltaan levyt ovat identtiset, mutta uutuus on pykälää räyhäkkäämpi ja rosoisempi. Alice Cooper pani merkille The White Stripesin ja The Strokesin kaltaisten bändien rutistuksen ja muisteli, että tämän suuntaista tuli tehtyä joskus itsekin.

Alicelta onnistuu kannanottokin, mutta tällä levyllä sodat ja verotus ovat kaukaisia aiheita. Nyt hylätään ystävät ja poltetaan pornovarastot naisen vuoksi – ja tullaan petetyksi. Tai patsastellaan vuoden miehenä, täydellisenä perheenisänä ja presidentin golfkaverina, ja ammutaan aivot seinään kun elämä on niin saatanan tylsää. Alice kertoo näillä yksittäisillä ihmiskohtaloilla yhteiskunnasta enemmän kuin monet niin sanotut poliittisesti orientoituneet bändit koko uransa aikana. Ironisista teksteistä huolimatta kannanotto ei ole tämä levyn tarkoitus. Pointti on siinä, että hevimönkiminen on unohdettu ja nyt rokataan. Ei tämä tietenkään ole yhtä vaarallista kuin Cooper/Buxton/Bruce/ Dunaway/Smith -kokoonpanon kansakuntaa heilauttanut irvokkuus, mutta ehkä lähimpänä Alice Cooper Groupin kohkaamista kuin 30 vuotta myöhemmin vain on mahdollista.

Lisäksi biisimateriaali on riittävän laajaa. Starttibiisin kertakaikkisen kunkkuriffin kautta ryntäillään heti tarttuviin kertoihin, taustoja rikastuttaviin mukavasti honottaviin puhaltimiin, Love It To Deathin mieleen tuovaan kauhuraastoon, lähes perusballadeihin ja kaiken alleen peittävään kyynisyyteen.

Vanha kehno on parhaimmillaan silloin, kun hän sikailee estoitta.