THE ARK: Prayer For The Weekend

THE ARK
Prayer For The Weekend
HMC

The Ark jyräsi vastustamattomasti länsinaapurimme Euroviisu-edustajaksi, eikä kovin suurena ihmeenä voisi pitää sitäkään, jos yhtye nappaisi ykkössijan myös toukokuussa järjestettävässä päämittelössä. Vahvan ennakkosuosikin leimaa ei himmennä edes se, että yhtyeen uudella Prayer For The Weekend -levyllä on useampikin The Worrying Kind -kisabiisiä vetävämpi teos. Tämä saattaa kieliä siitä, etteivät The Arkin pojat ole halunneet uhrata aivan terävintä materiaalia viisu-alttarille, mutta todennäköisemmin se kertoo yhtyeen alati kasvavasta itseluottamuksesta. Kun hyppysissä on maailman tämän hetken paras rock-show, on helppo olla lavalla luottavainen myös hieman keskinkertaisemman materiaalin kanssa. Euroviisut ovatkin The Arkille täydellisesti sopiva foorumi, sillä glitterin, kitschin ja kansantajuisten pop-melodioiden maailmaan bändi sujahtaa kuin pitsihansikas Ola Salon käteen.

Aivan uppoamaton tämäkään arkki ei kuitenkaan ole. Yhtyeen kaikilla levyillä on ollut hengästyttävien upeiden glampoppisten seassa käsittämättömiä hutilyöntejä, eikä Prayer For The Weekend ole tässä suhteessa poikkeus.

Tiivistetysti voisi sanoa, että heti kun kappaleiden tempo laskee ja yhtye siirtyy askeleenkin tummasävyisemmän ilmaisun suuntaan, on matka kohti metsää alkanut. Synkkä tunnelmointi tai uhkaavuus ei kerta kaikkiaan sovi The Arkille, sillä silloin se menettää juuri ne kepeät ja koukukkaat elementit, jotka tekevät siitä alun perin mielenkiintoisen. Räikein esimerkki tästä on Little Dysfunk You -biisin Depeche Modea mukaileva säkeistö, johon Salo yrittää päälleliimata jonkinlaista modernia dekadenssia. Tässä sarjassa jopa The 69 Eyes onnistuu paremmin.

Myös toinen kaikkia The Ark -levyjä yhdistänyt seikka saa Prayer For The Weekendin myötä jatkoa. Bändi on kerta toisensa jälkeen pystynyt loihtimaan levyilleen yhden tai kaksi klassikon mitat täyttävää kappaletta. Nyt tämä värisuora täydentyy huikealla sykkeellä etenevällä Prayer For The Weekend -nimibiisillä – ja pienin varauksin ensisingle Absolutely No Decorumilla. Jälleen kerran haudasta kaivetun Ziggy Stardustin raatoa reipashenkisesti kuppaava New Pollution voi puolestaan nousta vähintäänkin suureksi keikkasuosikiksi.

Yksi The Arkin kiistämättömistä vahvuuksista on aina ollut Ola Salon oivaltava tekstipuoli. Ei-natiiville englannin taitajalle Salon kaltainen kirjallinen notkeus ja tarkkanäköisyys ovat harvinaisia taitoja, varsinkin popmusiikin maailmassa. Samaan asiaan oli kiinnittänyt huomiota myös The Darknessin ex-laulaja Justin Hawkins, joka reilu vuosi sitten tekemässäni haastattelussa toi Salon ja The Arkin ainutlaatuisuuden esille. Hawkins epäili, että ”koska englanti ei ole Salon äidinkieli, eivät hänen ilmaisuaan kahlitse samat säännökset ja kuluneet puheenparret kuin esimerkiksi meillä briteillä”. En usko, että Hawkins oli näin sanoessaan kovinkaan pahasti väärässä. Alkuun Salon muunnokset kuulostivat hieman teennäisiltä, mutta nyt niitä odottaa jo suu vaahdossa. Eikä pettyä tarvitse, sillä muun muassa Thorazin Corazon, I Pathologize ja Death To The Martyrs ovat jopa Salon omalla asteikolla mitattuna varsin diippiä tavaraa.

Prayer For The Weekend ei ole vielä se täysosuma, johon uskon The Arkin jonain päivänä pystyvän. Jos yhtye olisi raa’asti deletoinut harharetkensä Little Dysfunk Youn kaltaisissa synkissä vesissä, olisi uutuutta voinut ylistää ainakin bändin uran tähänastiseksi huipuksi. Lopullisen vahvistuksen tämän ajatuksen hautaamiselle antaa levyn loppuun ympätyt kaksi ponnetonta balladia (Gimme Love To Give ja Uriel), joista jälkimmäinen kestää kaikessa turhuudessaan liki kuusi minuuttia.

Folk-henkisen ja surumielisen Urieliin kanssa Ola Salo on lähtenyt mukaan leikkiin, jossa miehen kompetenssi yksinkertaisesti loppuu. Yksinäisenä singer-songwriterina Salossa ei ole mitään hohdokasta tai edes tavallisuudesta poikkeavaa. Ja sitä nyt viimeksi yksikään The Arkin fani – tai varsinkaan mies itse – toivoo.