Teneriffalla valaistumassa käynyt Kalle Ahola on palannut Pohjolaan levyksi puettu matkamuisto mukanaan. Valo jota hengitän on äärimmäisen ammattitaitoisella porukalla tehty albumi, joka maltillisuudessaan poikkeaa Aholan aiemmasta tuotannosta.
Matti Johannes Koivun viitoittamalla polulla kulkeva Ahola kuljettaa kuuntelijaa läpi seesteisten äänimaisemien, tarjoten matkaseuraksi mietteitään elämän rajallisuudesta, itsensä uudistamisesta sekä edessä avautuvasta näköalasta. Harmillisesti teemoista jälkimmäisin saa puheaikaa eniten: Aquamansa, Neljä kuukautta sekä Lintumies rajoittuvat tuokiokuviksi, joiden vaikuttavuus ei ulkopuoliselle välity. Matkakertomukset ovat aina merkittävimpiä kertojalleen.
Välillä Ahola osuu riemastuttavan lähelle maalia. Opettelen lentämään, Sahara sekä nimikkokappale ovat tyylikkäitä lauluja, jotka osoittavat hänen monipuolisuutensa artistina. Valitettavasti mukaan on mahtunut myös muutama raskaan sarjan jarrupala. Kiikkutuolissa kuunneltavaksi tarkoitettu Maanantain auringossa sekä ärsyttävän muka-trooppinen Neljä kuukautta kitkakertoimellaan hidastavat muuten kovin mutkattomasti edennyttä matkaa.