Arvio: Gösta Sundqvistin henkinen veljenpoika menneessä maailmassa – HÄN tarinoi krautrockin maisemissa

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Mirko Siikaluoma.

Arvio

HÄN
Harhakuvitusmaailmassa
Soit Se Silti

HÄN on parhaiten Teksti-TV 666:sta tutun Tero Huotarin tuorein kokoonpano. Tekstareihin verrattuna HÄN nojaa enemmän koskettimiin, mutta yhdistävänä tekijänä toimii paitsi edellä mainittu laulaja-kitaristi, myös krautrockista ammentava utuinen soundimaailma.

HÄNen musiikki kuulostaa Gösta Sundqvistin Kallioon muuttaneelta henkiseltä veljenpojalta. Leevi & The Leavingsin henkeä on kuultavissa HÄNen debyyttikokopitkällä menneestä maailmasta kumpuavalla tarinankerronnalla, joka on unenomaisuudellaan linjassa bändin kirpputori-fuzz-tuuttauksen kanssa.

Kahdeksan kappaleen albumille on saatu mahdutettua myös vanhaa kunnon rehellistä tyhjäkäyntiä. Kakkoskappale, pariminuuttinen instrumentaali Tähtisumu toimii pelkkänä jumittavana introna levyn parhaimmistoon kuuluvalle Kirkkaan kuoleman kauppiaalle. Tuon tovin olisi voinut käyttää viisaamminkin.

Otsikko Harhakuvitusmaailmassa sopii paremmin kuin hyvin levylle, joka tuntuu elävän täysin omassa todellisuudessaan. Huotari itse muotoilee asian levyn päätösbiisillä Disneybändi: ”On bändi parhain meillä, ei me mistään välitetä / ei me maineesta piittaa, eikä rahat silmissämme kiiltää saa”. Tärkeintä on, että uskoa omaan tekemiseen löytyy.

Lisää luettavaa