Arvio: Steve Vai julkaisi unohdetun levynsä 30 vuoden takaa – olisi kannattanut jättää julkaisematta

Arvio julkaistu Soundissa 1/2023.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Steve Vai
Vai/Gash
Favored Nations

Vai/Gash äänitettiin kitarasankari Steve Vain ja jo edesmenneen Johnny ”Gash” Sombrotton toimesta vuonna 1991. Vain konsepti oli tehdä Harley Davidsonilla ajamiseen sopivaa musiikkia, joka muistuttaisi hänen teininä 70-luvulla kuuntelemaansa rockia. Laulajaksi sopi luontevasti Vain tavoin moottoripyöriä harrastanut Gash.

Miksi levy istui varastossa yli 30 vuotta käy kuitenkin aika nopeasti ilmi. Vain kitaransoittoa on aina ilo kuunnella, mutta parhaimmillaankin Vai/Gash tyytyy lähinnä kierrättämään Vain rock-henkisimpiä riffejä, joita kuultiin jo sooloalbumeilla Flex-Able (1984) ja Passion & Warfare (1990) sekä David Lee Rothin Eat ‘Em And Smilella (1986). Gash ei myöskään missään nimessä kuulu samaan kategoriaan muiden Vain kanssa levyttäneiden laulajien, kuten David Lee Rothin, John Lydonin, Devin Townsendin tai David Coverdalen kanssa.

Persoonatonta laulajaa isompi ongelma on silti materiaalin heikkous. Kahdessa viikossa kirjoitettu ja äänitetty levy on spontaanin sijaan hutaistu ja mielikuvitukseton. Perusrock-levynä Vaille ominaista kitara-akrobatiaakaan ei Vai/Gashilla kuulla. Pitkän linjan Vai-faninakin on pakko sanoa, että tämä harrasteprojektimainen levy olisi kannattanut jättää julkaisematta.

Lisää luettavaa