2010-luvun loppupuolella ruotsalaisesta Tribulationista oli kuoriutumassa lupaava yhtye. Sen goottirock ei ollut vielä ihan täydessä terässä, mutta se lopullinen läpimurto odotti lähellä, ehkä jo seuraavan albumin kohdalla.
Sitten Tribulationin ja Jonathan Hulténin tiet erosivat ja Hultén vei mukanaan ison osan yhtyeen psykedeelistä särmää. Tämä sai Tribulationin ottamaan askeleen takapakkia kohti tavanomaisempaa goottirockia. Sub Rosa In Æternum sisältää pientä flirttiä bändin ydingenren ulkopuolelle, mutta kaikki levyllä kuultava tuntuu liiankin tutulta.
Jollain tavalla Tribulationista tulee mieleen saman kotimaan Tiamat. Sillä erolla että Tiamat on ollut urallaan sekä huumaavan kokeileva että törkeän rokkaava, kun taas Tribulation on vain ujosti irrotteleva ja varovaisesti tarttuva. Mitään laitaa ei viedä Sub Rosa In Æternumillakaan kovin pitkälle keskilinjasta.
Tämä ei tee Sub Rosa In Æternumista huonoa albumia. Se on vain ihan hyvää ja takuuvarmaa Tribulationia. Jotain sellaista, millä täytetään kyllä klubit, vaikka bändillä oli hetken aikaa mahdollisuus murtautua paljon isommaksi. Albumi on eräänlainen goottirockin nostalgiatrippi, vaikka yhtyeen kannattaisi luoda uutta.
