Kauas on yhtye tullut alkuaikojen death metalin ääreltä klassisen rockin ja heavy metalin viitoittamaan, kevyesti psykedelialla sävytettyyn nykyhetkeen. Kehitys on tapahtunut kuitenkin tyylillä ja luonnollisesti ja muutos on ollut niin yleisön kuin kriitikoiden mieleen.
Uutukaisellaan yhtye ei lähde enää yhtä rohkeasti uusiin suuntiin vaan toistaa edeltäjänsä Down Underin (2018) kaavoja vähän liikaakin. Molemmat esimerkiksi lönkyttelevät eteenpäin pääosin samaa keskitempoa ja molempien keskivaiheelle on sijoitettu välisoitoksi pieni instrumentaali; Down Underilla se oli Purgatorio, nyt kaunis pianoballadi Lethe. Tuttua ja turvallista, mutta yllätyksetöntä.
Where The Gloom Becomes Sound on parhaimmillaan, kun ruuvia joko kiristetään tai löysätään kunnolla. Timanttisessa Daughter Of The Djinnissä nämä laidat yhdistyvät parhaiten biisin alkaessa rivakalla poljennolla rauhoittuen keskivaiheen suvantoon ja räjähtäen taas rokkivaihde silmässä tulisen kitarasoolon siivittämänä. Tunnelmaosastolta Dirge Of A Dying Soul sekä vauhtia punttiin tikkaava Funeral Pyre edustavat nekin levyn parempaa laitaa.
Loput kappaleet ovat helppoa kuunneltavaa, mutta kaipaisivat lisää särmää.
