Arvio: Visions todistaa, ettei Norah Jones ole saanut tarpeeksi kunniaa tuotannostaan

Arvio julkaistu Soundissa 4/2024.
Kirjoittanut: Aki Nuopponen.

Arvio

Norah Jones
Visions
Capitol

Kolmen vuoden takaisen I Dream Of Christmas -albumin joulut on nyt vietetty ja Norah Jones palaa totutuimman osaamisensa äärelle. Paitsi ettei oikeastaan palaa. Visions kun on ennemmin soulia kuin Jonesin totuttua pop-jazzia.
Jonesille ei anneta tarpeeksi kunniaa siitä, miten laaja-alaisen tuotannon hän on tehnyt. Jones olisi ihan hyvin voinut tehdä vaikka puoli tusinaa Not Too Late -megamenestysalbuminsa (2007) kopioita ja tienata siinä sivussa sievoiset summat. Sen sijaan Visions on jälleen mukava osoitus artistista, joka selvästi elää musiikkia ja haluaa yhä kokeilla.
Kolmen vartin mittainen albumi on pieni trippi 60-luvulle ilman että tätä kaikkea sotketaan minkäänlaiseen moderniin twistiin, kuten monille menneisyyteen kurottavilla levyillä on nykyään tapana. Visions voisi soundejaan myöten oikeasti olla 60-lukulainen albumi, eivätkä Jonesin särmikkäät tulkinnat ja sitä tukevat kuorot hälvennä ajatusta.
Hittialbumia Visionsista ei siis saa tekemälläkään, jos joku sellaista edes kaipasi. Sen sijaan Jones on tehnyt ajattoman ja leppoisan levyn, joka on genren nimen mukaisesti sielukas. Jos asetat tämän albumin soimaan vinyyliltä ja kuuntelet soittimen neulan rapinaa Paradise– ja Running -kappaleiden fiilistelyjä myöten, viihdyt taatusti.