NORAH JONES: …Little Broken Hearts

Arvio julkaistu Soundissa 5/2012.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Olen ilmeisesti liian hyväuskoinen. Odotin Norah Jonesin uutuudelta jotain erityistä, mutta eihän laululintu kovin pitkälle tutulta oksaltaan lennähdä. Rohkein temppu …Little Broken Hearts -albumilla taitaa olla Russ Meyerin Mudhoney-leffan mainosjulistetta mukaileva kansi.

Arvio

NORAH JONES
…Little Broken Hearts
Blue Note

Olen ilmeisesti liian hyväuskoinen. Odotin Norah Jonesin uutuudelta jotain erityistä, mutta eihän laululintu kovin pitkälle tutulta oksaltaan lennähdä. Rohkein temppu …Little Broken Hearts -albumilla taitaa olla Russ Meyerin Mudhoney-leffan mainosjulistetta mukaileva kansi.

Odotukseni perustui kahteen seikkaan. Aiemminkin Norah Jones on laulanut lähinnä sydänsuruista, mutta toivoin, että tällä kerralla musiikki kuulostaisi omakohtaisemmalta. Norah ei nimittäin ole epäillyt kertoa, että kyseessä on erolevy. She’s 22 -kappaleessa hän kysyy, että “Does she make you happy?”, mutta muulloin teksteihin ei tule kiinnitettyä sen enempää huomiota kuin aiemminkaan Norahin musiikissa.

Toinen seikka on konkreettisempi. Albumi on tehty tiiviissä yhteistyössä Brian “Danger Mouse” Burtonin kanssa. Vuosituhannen kehutuimpiin musiikillisiin auteureihin kuuluvan miehen soisi tuovan mukanaan jotain poikkeuksellista, mutta Norahin kasvojenkohotus jää näennäiseksi. Hänen levyjään aiemmin ihastelleet tuskin pelästyvät tai edes huomaavat Burtonin panosta.

Pirteä Happy Pills -single ja työnhakukansion Danger Mouse -standardista käyvä Say Goodbye herättävät hetkeksi, koska ne eivät kuulosta samalta kuin albumin muut kappaleet. Niistä useimmat ovat perusballadeja, joiden parissa Norah Jonesin ääni valuu kuin suklaakastike vaniljajäätelöpallolla.

Lisää luettavaa