BLONDIE: Panic Of Girls

Arvio julkaistu Soundissa 8/2011.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Chris Stein, Clem Burke ja vanhuuseläkeiän saavuttanut Debbie Harry ovat pysytelleet Blondien ydinkolmikkona punkrockin ja sen rinnalla muhineen new waven alkuhämäristä lähtien.

Arvio

BLONDIE
Panic Of Girls
EMI

Chris Stein, Clem Burke ja vanhuuseläkeiän saavuttanut Debbie Harry ovat pysytelleet Blondien ydinkolmikkona punkrockin ja sen rinnalla muhineen new waven alkuhämäristä lähtien.

Useita vastustamattomia popbiisejä synnyttänyttä albumitrilogiaa Blondie (1976), Plastic Letters (1978) ja Parallel Lines (1978) seuranneet levyt olivat yhtyeelle tasaisen loivaa alamäkeä The Hunterin  (1982) päättäessä Blondien ensimmäisen elämän. No Exitillä (1999) bändi teki odottamattoman ja samalla odottamattoman laadukkaan paluun, jolla on nyt vuorossa kolmas pysäkki. Panic Of Girls rikkoo kahdeksan vuoden julkaisutauon ja Blondie on kuin ihmeen kaupalla yhä oma itsensä.

Panic Of Girlsiltä löytyvät vanhat tutut elementit. Levyltä tapaa runsain määrin napakkaa 1980-lukulaista tanssipoljentoa ja virtaviivaistettua reggaeflirttailua. Jälkimmäisen lajityypin tutuinta antia on Blondien näkemys Sophie Georgen vuoden 1985 megahitistä Girlie Girlie. D-Day on prototyyppisen mallikkaasti toimiva avaus, What I Heard jatkaa samaa rataa ja Mother on jo levyn kolmas perättäinen hitti. Debbie Harryn laulu kuulostaa – joko luomuna tai preparoituna – joitakin vuosikymmeniä ikäänsä nuoremmalta eivätkä Clem Burken beatit horju.

Eurooppalaiseen makuun Panic Of Girlsin on määrä vedota erityisesti Wipe Off My Sweatin Ricky Martin -mallisella espanjalaisdiskoilulla ja kokonaan ranskaksi lauletulla Le Bleulla.

Lisää luettavaa