CHIMAIRA: Chimaira

Chimaira pyrkii itsepintaisesti eroon uusmetallibändin maineestaan. Yksinkertaisemmat heti koukuttavat biisit ovat pannassa, sillä nyt kokeillaan omia rajoja muusikkoina ja pyritään näyttäytymään taitavana metallibändinä muoti-ilmiön sijaan.

Laulaja Mark Hunter ohjeistaa, että kolmen kuuntelun jälkeen levyn muistaa lopun elämäänsä. Samanlaiseen takuuseen en uskaltaudu, mutta Hunteria on syytä kuunnella, koska Chimairalla riittää pureskeltavaa roisisti aiempaa enemmän.

Biisit ovat livahtaneet pidemmiksi samalla kun sormien on annettu lentää otelaudalla täysin pidättelemättä. Rakenteiden monimutkaistuminen pukee Chimairaa, sillä se esittäytyy nu-metal -keskinkertaisuuden sijaan ärjynä modernina metallistina. Jopa niin, että veret nenästä nytkäyttävällä Nothing Remainsilla, Arch Enemy -sooloilun mieleen tuovalla Save Ourselvesillä ja Morbid Angelin death-murskaamoa muistuttavalla Everything You Lovella levy tuntuu 2000-luvun Vulgar Display Of Powerilta.

Niin messiaanisessa vireessä ei lopulta olla, sillä Clevelandin kuusikko kääntyy näytönannollaan kokonaan itseensä ja monotonisuus alkaa vaivata niin soittoa kuin Hunterin laulujakin. "Se levy oli pakko tehdä", kuullaan haastatteluissa vuoden päästä.