COLDPLAY: A Head Full Of Dreams

COLDPLAY
A Head Full Of Dreams
Parlophone

Coldplay on aina ollut masentava yhtye, ja ihan hyvä niin. Chris Martinin sympaattisen melankolinen ääni ja surumieliset melodiat ovat tehneet parhaimmillaan täysin vastustamatonta jälkeä.

Nyt ollaan kuitenkin aivan uudenlaisen masentavuuden äärellä. A Head Full Of Dreams on nimittäin niin huono albumi – parhaimmillaankin ”vain” yhdentekevä – että sen alusta loppuun pääseminen on oikeasti haastavaa. Ja minä sentään tein sen viidesti. Vielä raadollisemman kokemuksesta tekee se, että sekä tekstien että reippaiden konesoundeilla höystettyjen biisien puolesta nyt ollaan onnellisen Coldplay-levyn äärellä. Tämän perusteella Martinin onnellisuus on saatu aikaan serotoniinikylvyillä, niin laimealta ja teennäiseltä se kuulostaa.

On vaikea käsittää, minne se yhtyeellä kiistämättä ollut taito upottaa kuulija melodioihinsa on kadonnut? Kaikilla aiemmilla albumeilla se on vähintään vilahdellut. Kuinka he eivät ole saaneet tälle levylle ainoatakaan mielenkiintoista sävellystä? Ja ei, Adventure Of A Lifetime ei sellainen ole kuin korkeintaan tämän albumin kontekstissa.

Ehkä yhtye tajuaa sen itsekin ja yrittää hämätä täyttämällä albumin kuuluisilla ystävillään. No, levyn pohjakosketus onkin sopivasti Beyoncén fiittaama ö-luokan Beyoncé-biisi Hymn For The Weekend.

Masennatte minua. Menkää pois ja tulkaa takaisin vasta kun teillä on oikeasti tarve tehdä musiikkia.