Coldplay on tehnyt Viva la vida -albumista (2008) lähtien jättimäisen stadionrockin juustoisuudesta oman taiteenlajinsa, eikä A Sky Full Of Starsin kaltaisten elämänsyleilyjen säveltäjistä voi olla pitämättä.
Jossain vaiheessa Coldplay astui sen rajan yli, jossa keikkojen screenit ja lasershow’t alkoivat mennä musiikin ohi. Tavoitteena on ollut saavuttaa todellinen multimediaksi yltävä audiovisuaalinen kokemus, mutta Moon Music -albumin kohdalla alkaa kaivata niinkin yksinkertaisia asioita kuin hyviä melodioita ja kertosäkeitä.
Moon Musicin kappalelistasta voi löytää sateenkaariemojin, yhteen kirjoitettuja sanarimpsuja ja isoja sekä pieniä kirjaimiakin on viljelty miten sattuu. Tyylikeino osoittautuu musiikkiversioksi klikkiotsikoista. Tittelit ovat vetäviä, mutta niiden takaa ei paljastu mitään, kun kaiken hämmennyksen keskellä kappaleet ovat jääneet sivuosaan.
Viimeistään jollain tavalla kantaaottavan We Pray -kappaleen (fiittaamassa Little Simz, Burna Boy, Elyanna ja Tini) kohdalla Moon Music alkaa vaikuttaa somealbumilta. Ihan kuin sen tavoitteena ei olisi enää luoda hyviä kappaleita tai edes fiiliksiä, vaan saada ihmiset reagoimaan kuin emojin valitsemalla. Tämä leikki todellakin jättää kylmäksi.
