THE CORAL: The Coral

Arvio julkaistu Soundissa 09/2002.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
Liverpool on nykyään täynnä tylsiä asioita - Liverpool FC, Everton FC, saippuasarja Brookside ja niin edelleen. Kaiken tämän keskellä Hoylakesta, Liverpoolista kotoisin oleva The Coral on todellinen piristysruiske.

Arvio

THE CORAL
The Coral
Deltasonic

Liverpool on nykyään täynnä tylsiä asioita – Liverpool FC, Everton FC, saippuasarja Brookside ja niin edelleen. Kaiken tämän keskellä Hoylakesta, Liverpoolista kotoisin oleva The Coral on todellinen piristysruiske. The Coral on hakenut vaikutteita aivan muualta kuin monet niin tylsät englantilaiset kitarabändit ja julkaissut yhden vuoden mielenkiintoisimmasta albumeista.

The Coral on jo niittänyt mainetta sanan positiivisessa merkityksessä kaaosmaisilla keikoillaan ja vastaavanlainen musikaalinen sekamelska on James Skellyn johtaman nuoren scally-kuusikon debyyttilevykin. Bändi on saanut samalle levylle ahdettua ska-rytmejä, 60-luvun psykedeliaa, The Animals -vaikutteisia urkuja, hienoja melodioita ja kauniita taustalauluja. Vaikutteina ovat selvästi olleet Captain Beefheart sekä Love ja tämän lisäksi The Coral on omaksunut oman kaupungin bändeiltä Teardrop Explodesilta ja The La'silta muutakin kuin pukeutumis- ja hiustyylit. Kaikesta huolimatta The Coral on pystynyt luomaan aivan omanlaisensa soundin, eikä levy suoraan kuulosta miltään ennenjulkaistulta.

Hyvän The Coralin debyytistä tekee muun muassa se, ettei se ole itseään toistava eikä sisällä yhtään ala-arvoista kappaletta. Singleinäkin jo julkaistut Shadows Fall ja The La's-vaikutteinen Goodbye ovat albumin parhaimmistoa. Waiting for the Heartaches ja Dreaming of You ovat yksinkertaisia, mutta toimivia rakkauslauluja. Bonushelmenä albumilta löytyy surullisen kauniin Calendars and Clocks -kappaleen jälkeen alkava muun muassa Bob Marleyta lainaava reggae-vaikutteinen biisi.

The Coralin debyyttilevy ei ole varsinaisesti mikään klassikko. Yksikään albumin kappaleista ei muuta elämää, eikä pakota muuttamaan Liverpooliin. Silti The Coral on kunnioitettavasti kehittänyt oman soundinsa ja tehnyt hienon levyn. The Coral on taas palauttanut uskoni M62-moottoritien läntisimmästä päästä tulevaan musiikkiin. 

Lisää luettavaa