CYPRESS HILL: Live At The Fillmore

Viime elokuussa nauhoitettu Live At The Fillmore välttää yleisemmät live-levyjen sudenkuopat. Monet rock-bändit kärsivät tukkoisesta ja kolhosta tunnelmasta, eivätkä pysty välittämään paikan päällä koettua intensiivisyyttä kotistereoihin asti. Turhat sooloilut ja typerät välispiikit tuppaavat pilaamaan homman lopullisesti, eikä suurimmalla osalla live-taltionneista ole kuin kuriositetti-arvoa. Cypress Hill tekee kaiken paremmin; Live At The Fillmore on pitkästä kestostaan huolimatta tiukka ja ehdottoman vedenkestävä paketti. Raskaisiin rytmeihin ja harkittuihin biisivalintoihin tukeutuva keikka alkaa yleisöön takuuvarmasti uppoavalla materiaalilla. How I Could Just Kill A Manissa huudatetaan leppoisasti yleisöä ja päässä soivan Rage Against The Machinen täsmähyökkäys-version rinnalla tekijöiden tulkinnasta paistaa vapautuneisuus. Normaalia hitaampi versio vain alleviivaa painavia lyriikoita.
Setin puolivälissä ne kitarat sitten valitettavasti napataan kätösiin. Keskinkertaista pomppumättöä ei paria biisiä kauempaa jaksa välttämättä kuunnella, vaikka Can't Get The Best Of Mesta runnotaankin varsin hyvä luenta. Vihdoin ja viimein bändi alkaa olla tarpeeksi jumissa ja THC-pitoinen setti alkaa hienosta I Want To Get High -biisistä. Yrttiä mainostetaan sen kun keritään ja välillä jopa maltetaan keskittyä siihen pääasiaan eli musiikkiin. Hits From The Bong toimii mukavasti, vaikka arvostelija onkin bändin kanssa eri linjoilla tietyissä nautintoainekysymyksissä. Pään sekaisuudesta huolimatta yhtye pitää langat tiukasti käsissään, eikä varsinaista herpaantumista tapahdu. Pikemminkin vauhti vain kiihtyy loppua kohden.
Rock Superstariin päättyvä Live ei kyseenalaista Cypress Hillin kykyä ottaa yleisöään ja toimiipa se samalla tietynlaisena Greastest Hits -koosteena bändiin vielä vihkiytymättömille.