DALINDÈO: Kallio

DALINDÈO
Kallio
Suomen Musiikki

Ensin Dalindeon albumissa iskee musiikin väkevä draivi, sitten kolahtaa vahva draamallisuus ja viimeisenä oivallus, että tämähän on suomalaista jazzia ilmaisun syvemmässä mielessä. Säveltäjä-tuottaja-kitaristi Valtteri Pöyhönen on edennyt ykköslevyn (Open Scenes, 2007) brassivaikutteista kakkosalbumin (Soundtrack For The Sound Eye, 2010) eurooppalaisen elokuvallisuuden kautta rautalangan, suomalaisten tangojen ja iskelmien innoittamaan filmaattisuuteen, joka imee inspiraationsa Helsingin Kalliosta. Tätä ei olisi voinut tehdä kuin suomalainen.

Samalla kun häikäisevän livemäisesti svengaava musiikki tapahtuu tässä ja nyt, se peilaa jazzin vanhempia kerrostumia, etenkin Duke Ellingtonin rikasta dynamiikkaa ja tekstuuriajattelua. Toisaalta ska ja Balkankin vilahtavat kuvassa. Sävyjä ja tunnelmia on kuin pienessä kylässä. Pöyhöselle bändi kokonaisuutena on aina ollut omaa kitaraa tärkeämpi instrumentti, mutta nyt hän maalailee useita hienoja lyhyitä surf-henkisesti kaikuvia sooloja. Pope Puolitaipaleen tenorisaksofoni ja Jose Mäenpään trumpetti tekevät aivan murhaavaa jälkeä niin sooloissa kuin ensemblenäkin, jota paikoin täydentävät Antti Sarpilan klarinetti ja Heikki Tuhkasen pasuuna rytmisektion keittäessä kuin painekattila. Mimosa Palen saha vonkuu muutamalla raidalla kohtalokkaasti.

Biisit ovat yhtä mehukkaasti visuaalisia kuin niiden nimetkin: Ilta Tokoinrannassa, Kurvi-Twist, Piritori Shuffle, Pitkänsillan parempi puoli ja niin edelleen. Jos tekisin elokuvia, soittaisin Pöyhöselle heti.