Vanhat Darkthrone-albumit kallistelivat aina ensin hyvän ja huonon rajamailla, mutta kääntyivät lähes poikkeuksetta loistaviksi. Viimeaikaiset levyt ovat kelluneet vitsin ja vakavasti otettavan välillä ja pyllähtäneet huumoriksi. Canadian Metal, The Church Of Real Metal ja Raised On Rock saavat jo niminä hymyn suupieliin, ja kuin mustana punkkina etenevä toteutus ja täysin itsekritiikittömät sanoitukset naurattavat. Hyväntahtoisesti, ei pilkallisesti. On tästä silti matkaa merkittäviä levyjä tehneeseen Darkthroneen.
Totta kai kaksikko tekee asiat omalla tavallaan paskat välittäen siitä, mitä muut heistä tai heidän musiikistaan ajattelevat. Välinpitämätön suhtautuminen on kannanotto, joka toimii niin kauan kuin on musiikkia, joka puhuu puolestaan. F.O.A.D. on kasa lauluja, joista surkeimmat ovat todella kehnoja, eikä minkäänlaisesta kokonaisuudesta ole tietoakaan.
Vaikka uutuutta taatusti taas ylistetään, lukeehan kannessa Darkthrone, bändi alkaa kuulostaa maailman vanhimpien teinien harrastukselta. Jos heput suhtautuisivat musiikkinsa tekoon edes osaksi niin intohimoisesti kuin 80-luvun suosikkiensa julkituontiin, voisi jälki olla edelleen yhtä kiihkeää kuin joskus takavuosina.
