Artisti: Darkthrone

Arvostamme: juutalainen näyttelijä on kiinnitetty esittämään juutalaisvihamielistä Varg Vikernesiä tulevassa elokuvassa

Nyt on casting osunut nk. kohdalleen. Työn alla oleva, 1990-luvun norjalaista black metal -skeneä käsittelevä Lords of Chaos -elokuva noussut jälleen otsikoihin, kun skenessä mukana olleet pohtivat, onko koko elokuva hyvä idea vai ei. Siinä samalla on käsitelty elokuvan näyttelijävalintoja, ja niistä paljastui hupaisa yksityiskohta.

Black metal -suuruutta pyydettiin kasaamaan soittolista lempimusiikistaan – lopputulos yllättää perusteellisesti

Darkthronen Fenriz on nyt monessa mukana. Vasta uutisoimme, miten mies tuli vahingossa valituksi kotikuntansa valtuustoon, ja nyt herra on mukana The Wire -lehden Invisible Jukebox -palstalla, jolla artistit esittelevät itselleen tärkeää musiikkia. Ja mitä löytyy Fenrizin listalta, äärimetallia ja punkkia kenties? Ei suinkaan, vaan calypsoa, sambaa ja intialaista musiikkia.

Norjassa äänestettiin aito black metal -legenda kaupunginvaltuustoon – vaikka miesparka ei edes halunnut sinne

Black metalissa Darkthrone lienee niin aitoa asiaa kuin on mahdollista. Oslossa Kolbotnin lähiössä vuonna 1986 perustettu yhtye on levyttänyt useita alansa ikuisia klassikkoja, mainitaan nyt vaikka A Blaze in the Northern Sky (1992) ja Under a Funeral Moon (1993). Eikä yhtye ole edelleenkään kadonnut mihinkään, vaan uutta levyä pukkaa ensi kuussa, kun Arctic Thunder julkaistaan 14. lokakuuta.

Biffy Clyro listasi kovia juttuja – ja niin tekivät myös Ihsahn, Darkthrone ja Dimmu Borgir

Juuri ilmestyneen Soundin sisuksista löytyy kovaa läpimurtoa tekevän Biffy Clyron laulajakitaristin Simon Neilin haastattelu. Skottitrion keulakuva nosti pyynnöstämme esiin myös kolme viime aikoina vaikutuksen tehnyttä yhtyettä – eikä lista nyt täysin yllätyksetön ole.- Newyorkilainen ”transsendentaalinen blackmetal-yhtye” Liturgy on räjäyttänyt mieleni muun muassa Generation-biisillä. Mahtavaa riffittelyä ja uskomaton tunnelma… Generation taisi olla minulle viime vuoden kovin kappale.Ja kappas vain: tämähän on loistava biisi! Se soi tässä…