THE DEAD 60S: The Dead 60s

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
70-luvun lopulla coventrylainen The Specials yhdisti loistavasti jamaikalaiset ska-vaikutteet oman aikansa punk-aaltoon. Ajan hengen mukaisesti 60-luku julistettiin kuolleeksi. Yli 25 vuotta myöhemmin liverpoolilainen The Dead 60s lainaa The Specialsilta ja toistaa nimellään vanhaa viestiä.

Arvio

THE DEAD 60S
The Dead 60s
Deltasonic

70-luvun lopulla coventrylainen The Specials yhdisti loistavasti jamaikalaiset ska-vaikutteet oman aikansa punk-aaltoon. Ajan hengen mukaisesti 60-luku julistettiin kuolleeksi. Yli 25 vuotta myöhemmin liverpoolilainen The Dead 60s lainaa The Specialsilta ja toistaa nimellään vanhaa viestiä.

The Dead 60sin debyyttialbumi on lähes puhdasverinen sulautuma 70-luvun lopun soundeja The Clashista hämyisillä punk-klubeilla soitettuihin jamaikalaisiin levyihin asti. Yhtye yhdistelee kolmen soinnun kitarointia syviin dub-biitteihin suurella sydämellä. Jälki on hyvää, muttei valtavan autenttista.

Nimellään The Dead 60s yrittää ottaa askeleen sivummalle kotikaupunkinsa musiikkiperinteestä, jota dominoivat yhä The Beatles ja Merseybeat-yhtyeet. Oman kaupungin bändeistä The Dead 60s kuulostaa ajoittain erehdyttävästi The Coralilta reggae-hetkillään.

Riot Radio -biisin kitarariffi tuo aikalaisista mieleen Franz Ferdinandin ja Loaded Gun The Rapturen. Siinä piileekin levyn suurin ongelma. The Dead 60sin debyytti pysyy tiukasti kasassa ja sisältää hienoja hetkiä, mutta kuulostaa harvoin omalta itseltään. Albumin päättävän You’re Not Law’n jälkeen huomaan hyräileväni The Specialsin Ghost Townia. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta albumi on väärä.

Lisää luettavaa