DEATH CAB FOR CUTIE: Plans

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Seattlelainen Death Cab For Cutie nauttii yhä jonkinlaista indie-mainetta, vaikka bänd

Arvio

DEATH CAB FOR CUTIE
Plans
Atlantic

Seattlelainen Death Cab For Cutie nauttii yhä jonkinlaista indie-mainetta, vaikka bändin uunituore Plans-levy möi julkaisuviikollaan Yhdysvalloissa yli 90 000 kappaletta ja nousi maan albumilistan neloseksi asti. Asiaa ovat toki auttaneet useat bändin faneiksi tunnustautuneet julkkikset ja piipahdukset muun muassa The OC -suosikkisarjassa. Jos kyseessä olisi brittibändi, olisi lehdistö jo kyllästymiseen asti vaahdonnut nelikon edesottamuksista. Nyt maailma lähinnä odottelee yhtyeen seuraavaa liikettä.

Jos pelkästään Plans-levyyn olisi luottaminen, en kovin suuria rahasummia olisi valmis DCFC:n maailmanlaajuisen breikkaamisen puolesta sijoittamaan. Indie-puritanismini on jo ajat sitten kärsinyt uuvutustappion, joten en haluaisi todeta seuraavaa: Plans on yhtyeen ensimmäinen ison levy-yhtiön kautta julkaistu levy ja samalla sen ilmaisusta on hävinnyt jotain olennaista. Vaikka lause on suoraan napattu sokean pop-elitistin ohjekirjasta, ei sitä tällä kertaa voi mitenkään ohittaa. Pienimuotoista ja kaunista yhtyeen musiikki on yhä, mutta ainutlaatuiseksi en tohdi sitä väittää.

Plans on levy, joka vielä petrannee asemiaan. Vajaan viikon kuuntelun jäljiltä se onnistuu yhä yllättämään ja tunnetusti se on kestävän teoksen merkki. Tällä hetkellä en silti voi peittää pientä pettymystäni levyn suhteen. 

Lisää luettavaa